| |
Museo avoinna:
tila 1116, su 1117.
Yleisöopastukset sunnuntaisin klo 13.
Liput:
Aikuiset 8 € Eläkeläiset ja ryhmät 6 € S-etukortti 7 € Opiskelijat, työttömät 4 € Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

|
|
Arjen voima -näyttelyn kantavia teemoja ovat käsillä tekeminen ja suhde työstettävään materiaaliin. Näyttelyn kuraattori on keramiikkataiteilija, taiteen tohtori Maarit Mäkelä, joka on kutsunut näyttelyyn kymmenen keramiikan, lasi- ja tekstiilitaiteen parissa työskentelevää kollegaansa. Tilauksesta Arjen voima -näyttelyä varten tehtyjen teosten lähtökohtana ja innoituksen lähteenä on ollut Akseli Gallen-Kallelan elämä, työ tai Tarvaspään ateljeerakennus. Näin syntyy vuoropuhelu kahden aikakauden perinteistä ja käytännöistä.
Näyttelyssä on kaksi johtolankaa: toisaalla on yhteys Akseli Gallen-Kallelan toimintaan sekä kuvataiteilijana että taideteollisena suunnittelijana, toisaalla taiteilijan vaimon, Mary Gallen-Kallelan rooli näiden suunnitelmien toteuttajana ja perheen arjen pyörittäjänä. Kutsutut (nais)taiteilijat kommentoivat teoksillaan paitsi museokokoelmaa ja ateljeerakennuksen tiloja myös Gallen-Kalleloiden, erityisesti Maryn, arkea ja elämää.
Näyttely tuo esiin myös tieteellisiä kysymyksiä käsityön, kuvataiteen ja muotoilun rajapinnasta. Käsityön on katsottu perustuvan sanattomaan taitoon, konkreettiseen tekemiseen. Taidekäsityötä taas on pidetty muotoilun alalajina, jonka piiriin ovat lukeutuneet esimerkiksi tekstiili-, keramiikka- ja lasitaide. Gallen-Kalleloiden aikana käsitöitä ei erotettu muusta työstä, vaan ne olivat luontainen ja keskeinen osa arkea. Tänä päivänä käsityöllä ei ole enää ratkaisevaa roolia arjessamme. Sen luonnekin on muuttunut jäljentävästä uutta luovaksi, taiteellisemmaksi.
Taiteilijat: Niran Baibulat, Eliisa Isoniemi, Catharina Kajander, Riikka Latva-Somppi, Hanna Mikola, Maarit Mäkelä, Nithikul Nimkulrat, Silja Puranen, Pia Staff, Outi Turpeinen sekä Akseli ja Mary Gallen-Kallela.
Näyttelyn yhteydessä ilmestyvä kirja lähestyy aihepiiriä tutkimuksellisesta näkökulmasta sekä näyttelyn tekemisen prosessia esiin piirtäen. Kirjan kuvituksen pääpaino on taiteilijoiden työskentelyn ja teosten valmistamisprosessin dokumentoinnissa. Julkaisu on tehty yhteistyössä Maahenki kustantamon kanssa.
Arjen voima -näyttelyyn kuuluu neljä taiteilijatapaamista. Pienen näyttelyesittelyn jälkeen taiteilijat kertovat työstään ja osallistumisestaan Arjen voima -näyttelyprojektiin.
7.2.2010 klo 13 Keraamikko ja näyttelyn kuraattori, taiteilija Maarit Mäkelä
14.3.2010 klo 13 Keraamikko Catharina Kajander
11.4.2010 klo 13 Tekstiilitaiteilija Silja Puranen
9.5.2010 klo 13 Kuva- ja lasitaiteilija Riikka Latva-Somppi
Gallen-Kallelan Museon kotisivu
|
|