Printattavat
versiot tarinoista:
TAKAISIN PÄÄSIVULLE
1. Afrikka
Afrikan koti
Afrikan seikkailut
Afrikan teokset
2. Kalela
Kalelan koti
Kalelan seikkailut
Kalelan teokset
3. Tarvaspää
Tarvaspään koti
Tarvaspään
seikkailut
Tarvaspään teokset
4. Perhe
Kuka Akseli Gallen-Kallela oli?
Jorma Gallen-Kallela
Kirsti Gallen-Kallela
Mary Gallen-Kallela
AFRIKKA
Gallen-Kallelan
perhe asui Afrikassa vuodet 1909-1911.
Koteja matkalaisilla oli oikeastaan kaksi:
toinen pysyi paikallaan ja
toinen liikkui heidän mukanaan...
Kurkista ensin Nairobin kotitaloon
klikkaamalla kohtaa "Afrikan koti"!
Afrikan
koti: Päiväntasaajan seikkailija (sivun
alkuun)
"Kun kesä on saapunut huippukohtaansa… ja juhannus
on siirtynyt muisto-
jen joukkoon, silloin alkaa kaukokaipuu nakertaa mieltäni. Pengon kartat
eteeni, tutkin kaukaisten seutujen korkeussuhteet, kasvillisuuden,
eläinkunnan, lämpömäärät, .. ja merivirrat. Ja
niin sitten matkustelen
mielikuvituksessani halki valtamerien, nousen mannermailla korkeille vuo-
rille, kiidän ratsuni selässä pitkin suunnattomia tasankoja,
joet meloen,
kosket laskea viiletän ja ihmeestä ihmeeseen kuljen." Akseli
Gallen-Kallela
Akseli Gallen-Kallela
muutti Afrikkaan vuosiksi 1909-1911. Mukaan lähti koko
perhe, isän lisäksi äiti Mary ja lapset Kirsti ja Jorma. Matka
nykyisen Kenian
alueelle oli taiteilijan kaukokaipuun ja seikkailunnälän ehdoton huipentuma.
Perhe asettui asumaan Nairobiin. Viime vuosisadan alussa Nairobi oli pieni
kylä,
joka sijaitsi korkealla ylätasangolla, 1800 metrin korkeudessa. Perhe
viihtyi kylän keskustassa vain neljä viikkoa asuen korkeiden eukalyptuspui-
den reunustamalla pääkadulla 2-kerroksisessa peltikattoisessa villinlännen
tyylisessä Stanley-hotellissa.
Kuten Suomessa kaipasi
taiteilija pian omaan rauhaansa villin luonnon
keskelle. Perhe vuokrasi pienen punatiilisen bungalowin n. 4 km päästä
Nairobista. Brickhouse, jolla nimellä talo tunnettiin, sijaitsi aavikon
laidassa
ilman naapureita. Sen ohi kulki erämaan halki vievä maantie, jota
pitkin soljui
ainainen ihmisvirta laulaen ja tanssien.
Rakennuksen
edessä kasvoi kaksi appelsiinipuuta ja magnoliapuu. Kodin
takapihalta levittäytyi aro silmänkantamattomiin. Talo, kuten kaikki
muutkin
rakennukset seudulla, seisoi metrinkorkuisten sementtipylväiden päällä.
Talossa oli kolme huonetta. Yhdessä oli taiteilijan piirustus- ja kirjoituspöytä.
Samaa huonetta käytettiin myös ruokailutilana sadekauden aikana, muulloin
syötiin kuistilla. Vieressä olivat makuuhuoneet. Lämpiminä
öinä perhe istui
kuistilla kuunnellen ympäristön ääniä, alkuasukkaiden
kylien rummutusta ja
laulua.
Sadeaika oli kaksi
kertaa vuodessa. Silloin satoi niin paljon vettä, että oli
vaikeaa kuulla edes puhetta peltikattoisessa talossa. Kirsti kuvaili sateen
ääntä yhtämittaiseksi rummunpärinäksi. Talossa
oli ohut rautainen välikatto
ja sen yläpuolelle jäävä ullakko oli täynnä sisiliskoja.
Pihanpuoleisissa nurkis-
sa oli valtavat aaltopellistä tehdyt vesisäiliöt, joihin kerättiin
vettä käyttöön
kuivaksi ajaksi. Sadekautena kuiva maa ei kyennyt imemään vesimassaa
tarpeeksi nopeasti vaan se tulvehti ja muuttui punaiseksi savivelliksi.
Sateen jälkeen kodin ympärille muodostuneisiin suuriin vesilätäköihin
kerään-
tyi paikallisia lapsia leikkimään ja naisia pesemään pyykkiä.
Kukkia kasvoi
villinä ainoastaan sadeaikana ja silloin ne saattoivat yhden yön aikana
muuttaa aavikon värikkääksi kukkamereksi.
Talon takapihalla
oli peltihökkeli, jossa oli tallattu maalattia. Siinä sijaitsivat
keittiö ja palvelijoiden huone. Useimmiten ruoka kuitenkin keitettiin pihalla.
Ruoka säilytettiin pihan puoleisella terassilla rautaverkkoseinäisessä
kaapissa
pilaantumisen estämiseksi ja villieläimiltä turvassa. Muurahaiset
olivat silti
kiusana kunnes kaapin jalkojen alle laitettiin vedellä täytetyt peltipurkit.
Ruokaa laittoi kokki nimeltä Nekamia apulaispoikineen.
Muita palvelijoita
olivat mm. Nganga ja Kenosua. Nganga oli Akseli Gallen-
Kallelan maalilaatikon- ja päivänvarjonkantaja, sekä metsästysretkillä
kiväärinkantaja. Kenosua puolestaan kantoi lasten koulukirjoja. Kirsti
ja Jorma
kävivät alkeiskoulua kodin lähellä. He oppivat nopeasti
suahelia,
paikallisten asukkaiden
kieltä.
Taivaanrannassa
kohosi Kilimandzaro -vuori. Se sijaitsi kaukana Nairobista,
185 kilometrin päässä etelässä. Auringonlaskun aikaan
se saattoi ilmestyä
yhtäkkiä taivaanrannalle kuin epätodellinen näky, kangastus.
Vaaleanpu-
naisena hohtava lumi peitti sen litteää lakea. Mount Kenia-vuori vastak-
kaisella suunnalla houkutteli kuitenkin enemmän ja sinne suuntautui perheen
neljä kuukautta kestänyt safari keväällä 1910. Perheellä
oli Afrikassa toinen,
liikkuva koti, joka siirtyi retkien mukana leiripaikalta toiselle telttoineen,
kantajineen ja apulaisineen. Pidempään kestäneellä safarilla
siitä ehti
muodostua melkein pieni kylä.
Kun Gallen-Kallelat
palasivat suurelta safarilta takaisin Nairobiin, Brickhouse
-koti oli vuokrattu jo toisille asukkaille. Uusi asunto löytyi sivukadun
varrelta
Nairobista, mutta siinä perhe ei viihtynyt. Sairaudet vaivasivat ja lasten
suomen kielen taito heikkeni. Lopulta kahden vuoden Afrikassa oleskelun
jälkeen he päättivät palata Eurooppaan ja Suomeen.
Afrikan aika
jätti voimakkaat jäljet, alituinen kaipuu ja toivo päästä
takaisin
seurasivat perheenjäseniä koko heidän loppu elämänsä
ajan. Kotiinpaluuta
seuranneena kesänä Akseli Gallen-Kallela teki peltisen rahalippaan,
johon
koottiin ylimääräiset kolikot uutta Afrikan matkaa varten.
Afrikan
seikkailut: Mungo (sivun alkuun)
Afrikassa
Gallen-Kallelan lapsilla, Kirstillä ja Jormalla oli monia eksoot-
tisia lemmikkieläimiä.
Rakkain lemmikki oli Jorman Mungo, jolle Jorma oli antanut
nimen Rali. Mungo oli niin kesy, että se matkusti retkillä äidin
hameen
taskussa. Vain pieni pää näkyi taskun reunan yli, mungon vilkuillessa
uteliaasti joka taholle. Aamuisin mungo puikahti sisään makuupussiin
ja
ruoka-aikoina se istui sokerikulhossa nakertelemassa. Mungosta oli
myös apua eläintenhoidossa: se paimensi kanoja ja ryhtyi oitis hoivaa-
maan perheeseen tuotua pientä kissanpoikaa. Kun mungoa kutsui
nimeltä, se tuli aina paikalle kuin salama. Mungon suurinta herkkua oli-
vat heinäsirkat ja kerma, mutta erityisen tyytyväinen se oli saatuaan
erään kerran kähvelletyksi äidin ompelukorista suklaata.
Mr. Kalevala
tapaa Amerikan presidentin
Afrikassa Gallen-Kallelan perhe majoittui Nairobin liepeille. Uuden
kotitalon
paikka oli oivallinen, sillä taiteilija Gallen-Kallelan ei välttämättä
tarvinnut
mennä kotipihaa kauemmas maalausaiheita löytääkseen. Erityisen
innostunut
hän oli maalaamaan taivasta vasten piirtyvän vuorijonon huippuja.
Toisinaan
taiteilija tutkiskeli vuorimaisemaa myös öisin. Eräänä
yönä hänen silmiinsä
sattui jotakin poikkeuksellista: pimeydessä hehkui jättimäinen
leirinuotio.
Taiteilijan oli lähdettävä kysymään kokilta, mistä mahtoi
olla kyse.
"Se on the king of America ja hänen safaritulensa.", kuului vastaus.
Tuohon aikaan oli muodikasta tulla safarille Afrikkaan ja yksi innokkaista
Nairobin lähiseutuja kiertelevistä metsästäjistä oli
Yhdysvaltain entinen
presidentti, Theodore Roosewelt. Suurmiehen osuminen samaan aikaan
samoille seuduille teki Gallen-Kallelan uteliaaksi ja lopulta hän pyysi
rohkeasti
lupaa pistäytyä vieraisille. Roosewelt vastasi kirjeeseen ystävällisesti
ja
kutsui Akseli Gallen-Kallelan kylään.
Viereinen Akselista tehty pilahahmo seikkaili Afrikan matkan
aikoina Hufvudstadsbladetissa.
Sovittuna ajankohtana, aamu-yhdeksältä Gallen-Kallela saapui Amerikan
presidentin huvilalle. Hänet vastaanotti lyhyt, nelikulmainen mies
vaaleanharmaassa puvussa, presidentti Roosewelt. Heti alkuun sattui hassu
kömmähdys, sillä omissa ajatuksissaan ollut Roosewelt erehtyi
vieraansa
sukunimestä ja nimitti häntä vahingossa Suomen kansalliseepoksen
nimellä: -"Hyvää päivää, mister Kalevala!"
Hetken perästä hän kuitenkin
muisti vieraansa oikean nimen, ja pyysi "Mister Kallelaa" istuutumaan.
Tarjottuaan tupakkaa presidentti ryhtyi puhumaan yhtä mittaa, yhtenä
hyrinänä. Hän lausui muutamia kohteliaisuuksia Gallen-Kallelan
Kalevala-
maalauksista, mutta siirtyi sitten arvostelemaan taiteilijan uutta, "modernia"
tyyliä, jolla tämä oli Afrikassa ryhtynyt maalaamaan. Presidentti
olikin oike-
assa siinä, että Gallen-Kallelan maalaustapa oli muuttunut. Afrikan
kirkas va-
lo ja kotipihaltakin avautuvan aromaiseman keltaiset ja oranssit sävyt
olivat
nimittäin tehneet taiteilijaan sellaisen vaikutuksen, että hän
oli tyystin luo-
punut Suomessa käyttämistään tummista sävyistä.
Gallen-Kallelalle oli tullut
tärkeäksi vangita maalaukseensa juuri tietyn hetken valo, väri
ja tunnelma.
Tämän takia hän oli ryhtynyt maalaamaan vauhdikkaammin kuin ennen.
Presidentti Rooseweltia moinen "vapaus" ei miellyttänyt. Erityisesti
hän
huomautti eräästä seepramaalauksesta, johon taiteilija oli maalannut
seepro-
jen mustat juovat aaltoileviksi. Gallen-Kallela, joka ei keskustelussa saanut
suunvuoroa, ei voinut puolustautua sillä, että juuri siltä seeprojen
juovat
aron kuumassa ilmassa näyttävät.
Kun Gallen-Kallela lopulta teki lähtöä, presidentti hyvästeli
hänet kiireisesti,
vaikuttaen siltä kuin eteisessä olisi ollut sata muuta puheille pyrkijää
odottamassa. Ketään ei tietenkään näkynyt. Gallen-Kallela
vaelsi kotiinsa
huojentuneena siitä, etteivät häntä painaneet presidentin
huolet. Oli hyvin
kuuma päivä ja kotipihallaan Gallen-Kallela tuli vilkaisseeksi arolle:
ilma väreili
jälleen. Seeprojen raidatkin olivat aivan kiemurassa, tavalliseen tapaan!
Afrikan teokset: Luuranko arolla (sivun
alkuun)
Afrikan kuuma aurinko on polttanut aron hehkuvan
oranssiksi. Ennen
seuraavaa sadekautta siellä ei
kasva mitään.
Sitkeä mandariinipuu jaksaa kuitenkin
vielä kannatella
hedelmiään.
Villissä luonnossa
vain vahvimmat selviävät. Akseli
Gallen-Kallela kohtasi retkillään monia villieläimiä ja
metsästi niitä itsekin. Tämä arolle jäänyt kamelin
luuranko on kaluttu puhtaaksi. Taiteilija on kuvannut
luurangon kirkkaassa auringon valossa, jolloin värit
saavat erityiset hehkuvat sävyt, ja varjotkaan eivät
näytä aina mustilta; puun rungon varjo on violetti ja
luurangon sininen. Afrikan aurinko värjää horisontin
vaaleanpunaiseksi.
Luuranko
arolla, 1909-1910.
Öljyvärimaalaus,
koko 31 x 33 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
Kenia-vuori
äidin ja isän 21. hääpäivänä, 20.5. 1910.
Kenia-vuori kohoaa
korkealle pilvien yläpuolelle. Sen huipulla on
ikilumi; se ei sula koskaan. Tätä vuorta Akseli Gallen-Kallela ihaili
koko kahden vuoden ajan, jonka hän vietti Afrikassa. Hän myös
maalasi vuoren moneen maalaukseensa. Joskus se siintää kaukana
horisontissa vaaleanpunaisessa ilta-auringossa. Joskus maalauk-
seen on kuvattu vain sen korkeimmat valkoisena hohtavat huiput.
Toisinaan taiteilija on kuvannut sen koko komeudessaan valoineen
ja varjoineen.
Taiteilija on kirjoittanut tämän maalauksen alareunaan, että
vuori
on kuvattu Kirstin ja Jorman äidin ja isän, Maryn ja Akselin,
hääpäivänä. Taiteilijan vaimo Mary muistelee päiväkirjassaan
kuinka hääpäivää vietettiin Halleyn suuren pyrstötähden
lentäessä
taivaan poikki. Se on varmasti ollut hieno näky!
Kenia-vuori
äidin ja isän 21. hääpäivänä, 20.5. 1910.
Öljyvärimaalaus, koko 50 x 36 cm.
Yksityinen kokoelma. Kuva: Gallen-Kallelan museo.
Kirsti ja banaaninlehti
Taiteilija-isänsä ansiosta Kirsti ja Jorma viettivät jännittävän
lapsuu-
den seuraten isänsä työskentelyä, toimien itsekin malleina,
leikkien
perheen erikoisissa kodeissa, pukeutuen mallien hienoihin pukuihin ja
matkustellen, jopa Afrikkaan asti.
Tämä maalaus kuvaa Kirstiä Afrikan auringon alla suuri hellehattu
päässään. Polttavalta auringolta oli suojauduttava hatuin ja peittävin
safarivaattein. Shortseista ja t-paidoista ei tuolloin sata vuotta sitten
ollut tietoakaan. Kirstin iloinen ilme paljastaa perheen viihtyneen hyvin
kaksi vuotta kestäneellä matkallaan. Perhe retkeili yhdessä Afrikan
ihmeellisessä luonnossa. Paikallisten kikujulasten opastuksella tutuiksi
tulivat niin antiloopit kuin banaanipuutkin. Kirstin taustalla on
silmänkantamattomiin jatkuva aro, joka oranssina hehkuessaan oli
perheen mielestä erityisen kaunis.
Kirsti ja
banaaninlehti, 1909-1910.
Öljyvärimaalaus, koko 62 x 37 cm.
Yksityinen kokoelma. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
KALELA (sivun
alkuun)
Kalevalan tarinoihin mieltyneen
taidemaalarin mieli paloi erämaahan.
Tuohon aikaan taiteilijat käänsivät
selkänsä kaupunkien kiihkeälle rytmille,
ja hakeutuivat asumaan luonnon keskelle,
suomalaisiin korpimaisemiin.
Aloita kierroksesi tutustumalla Kalelan
taloon, klikkaamalla kohtaa "koti"!
Kalelan koti: Erämaan erakko (sivun
alkuun)
"Etsin koskematonta maata, korven kansaa, joka teki metsänuotionsa
ja
saunansa mihin mieltyi, löi keihäänsä maahan oven suulle
ja sanoi: Tässä
jatketaan elämää, vaimo ja lapset." Akseli Gallen-Kallela
Akseli Gallen-Kallela
kierteli Sisä-Suomea 1890-luvun alussa patikoiden,
hiihtäen ja meloen etsiessään sopivaa paikkaa perheen ensimmäiselle
omalle
kodille.
Kalela, ateljeekoti, valmistui taiteilijan omien piirustusten mukaan Ruovedelle
koskemattoman luonnon keskelle, kapean ja kallioisen niemen korkeimmalle
kohdalle vuonna 1895.
Kalelaan
vie mantereelta kanervikossa kiemurteleva kapea polku. Polun
vasemmalla puolella on kauniisti kaartuva lahdenpoukama venelaitureineen ja
savusaunoineen. Harmaa ulkorakennusten rivi seisoo pienellä aukeamalla
oikealla. Polun päässä mäntyjen keskellä kohoaa tumma
tervahirsinen
ateljeekoti korkean graniittisen kivijalan päällä. Puut ympäröivät
taloa niin
läheltä, että ne tuulisina päivinä pitivät omaa
konserttiaan oksien lyödessä
ikkunaruutuja vasten.
Konsertti jatkui
sisällä ateljeehuoneen nurkassa musiikkikorokkeella. Taiteilijan
vaimo Mary soitti pianoa perheen isän maalatessa. Kaikki taiteilijan pääteokset
syntyivät musiikin säestyksellä. Pohjoisen puoleisella seinällä
oli viisi metriä
leveä ikkuna, joka jatkui katonrajaan asti. Siitä lankesi koko tilaan
taiteelliseen
työskentelyyn sopiva pehmeä valo.
Ateljee ei
ollut ainoastaan taiteilijan työtila vaan koko perheen
kokoontumispaikka. Yhdessä nurkassa olivat kangaspuut. Työhuoneessa
sijaitseva suuri takkauuni oli Kalelan todellinen keskipiste. Sen ääressä
istuttiin
ryijyillä ja karhuntaljoilla niin perhepiirissä kuin vieraidenkin
kanssa. Sen eteen
tultiin tekemään iltaisin pieniä puhdetöitä. Työtilan
kalusto olikin suurelta osin
itse valmistettua. "Tahdon tehdä kaiken itse, talonpiirustuksista
hamaan oven
lukkoihin, vaatenaulakkoihin ja tuhka-astioihin. Mutta työ käy hitaasti,
sillä se
on joutohetkien hommaa. Siksi puuttuukin joka puolelta jotakin. Tuokin ovi on
lukoton. Tuonne taas tulee verho, jonka olen piirtänyt ja jonka vaimoni
kutoo."
(Akseli Gallen-Kallela)
Ateljeehuonetta
kiersi kahdella seinustalla parveke josta pääsi
makuuhuoneisiin. Jokaisessa huoneessa oli erivärinen, taiteilijan mallin
mukaan
tehty kaakeliuuni. Vierashuoneen takana oli salakammio, johon mahtui vain
piirustuspöytä ja jakkara. Sinne taiteilija vetäytyi, kun tahtoi
olla täysin
rauhassa. Kodissa riitti ääntä. Piilosia leikittiin juoksemalla
talon useita rappusia
ylös ja alas. Lastenkamarista veivät portaat ullakolle, jonne oli
säilötty suuriin
arkkuihin äidin tekemät vaatteet isän taulujen malleille. Lapset
Kirsti ja Jorma
käyttivät niitä pukeutumisleikeissään.
Ulkona leveät
portaat vievät talon sisäänkäynnille, kaunismuotoisten
puupylväiden tukemalle avokuistille. Taiteilija oli veistänyt pylväät
itse,
samanlaiset reunustavat myös ateljeenovea. Katolle rakennetulta
parvekkeelta on suurenmoinen näköala ympäristöön. Kilometrien
säteellä
ei ollut ihmisasumuksia, Ruoveden kirkonkylän katot siinsivät kaukaa
järven
selän takaa. Niemen pohjoispuolella mustikan ja puolukan varpujen keskellä
oli keloja, pystyyn kuivuneita mäntyjä. Sammaleen ja harmaan jäkälän
peittämät kivet ja kalliot ympäröivät itäpuolella
olevaa kalaisaa poukamaa,
jonka takaa alkoi todellinen laaja erämaa.
Kalelassa
perhe asui vuosina 1895-1901 ja myöhemmin vuosina 1915-1921.
Kalelan
seikkailut: Ristiäiset Kalelassa (sivun
alkuun)
Kesäkuussa
1899 vietettiin Kalelan erämaakodissa juhlia. Harvinaiset
vieraat, säveltäjäherrat Jean Sibelius ja Robert Kajanus,
olivat yllättäen
tulleet Helsingistä vierailulle. Koska Gallen-Kallelan lapsia ei oltu vielä
virallisesti kastettu, oli hetki sopiva ristiäisten viettoon.
Ensin kuuluisien säveltäjien piti kuitenkin antaa näyttö
selviytymisestään
erämaahuvilalla. Vieraiden ilmestyessä pihatielle Akseli Gallen-Kallela
oli
juuri ollut kaatamassa suurta petäjää. Tapansa mukaan hän
oli pukeu-
tunut pitkään maalaustakkiinsa, mutta kaukaa kaupungista saapuneiden
vieraiden silmissä Kalelan isäntä näytti aivan Kalevalan
Väinämöiseltä.
Sibelius ja Kajanuskin saivat nyt kirveen käteensä. Puunkaadosta vain
ei meinannut tulla mitään. Lopulta väsyneet ja metsätöihin
tottumat-
tomat vieraat armahdettiin ja isäntä kaatoi männyn itse.
Seuraavana
päivänä päästiin juhlimaan. Ristiäisten kunniaksi
Kalelan
ateljee-sali oli koristeltu Kalevala-aiheisin maalauksin ja musiikkikorok-
eelle oli rakennettu alttari. Alttaritauluksi valittu Ad Astra sai papin
hätkähtämään, mutta muutoin tilaisuus sujui muutamaa
kommellusta
lukuun ottamatta juhlavasti. Nelivuotiasta Kirstiä ei tainnut kastaminen
oikein innostaa, sillä hän totesi kipakasti pastorille: "Mene
sinä pois,
minut on jo pesty!" Sibelius hoiti pianon äärellä urkurin
tehtäviä, mutta
unohti kesken kaiken tilaisuuden laadun ja ryhtyi improvisoimaan
omiaan. Kirkkokuorona toimivilla Kajanuksella ja lasten enolla, Mikko
Slöörillä, oli täysi työ pysytellä mukana.
Kun toimitus oli ohi, ristiäisjuhlat jatkuivat pitkälle yöhön.
Ad Astra 1907. Öljyvärimaalaus, koko 76,5 x 85 cm.
Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Kuva: Gallen-Kallelan
Museo.
Ulkoilmaelämää ja kotieläimiä
Keväällä
1896 Akseli ja hänen vaimonsa Mary viettivät pääsiäistä
kah-
den kesken. He urheilivat joka päivä: Akseli
luisteli ja Mary potkukelk-
kaili järven jäällä.
Jäätä pitkin vikkelästi kiitävä
menopeli muuttui vielä
tehokkaammaksi, kun he eräänä päivänä keksivät
ottaa purjeen
mukaansa. Mary istui kelkassa ja Akseli seisoi takana luistimilla.
Purjepotkukelkalla pariskunta viiletti järven toisella puolella olevalle
pappilan seudulle asti.
Kaupungista erämaahan muuttanut perhe taisi antaa eläimille tavallista
"vapaamman kasvatuksen". Toisinaan otettiin vasikka ateljeeseen
tanssimaan, välillä taas Akseli-isä houkutteli Mary-äidin
tietämättä
porsaan flyygelin alle äidin soittaessa. Kun Mary soitti, hän
ei kuullut
eikä nähnyt muita. Possu sai rauhassa röhnöttää
korissaan ja kuunnella
sävelmiä soittajan huomaamatta. Vasta kun musiikki taukosi, possu
röhkäisi. Mary kirkaisi ja lapsilla oli hauskaa.
Kalelan
teokset: Kalman kukka (sivun
alkuun)
Synkän
metsän keskellä, lammen rannalla, kasvaa kukka. Valkoiseen
mekkoon pukeutunut pieni tyttö on pysähtynyt ihailemaan sitä.
Hän
ei huomaa puiden takaa kurkistavaa kuolemaa, joka kutsuu tyttöä
mukaansa. Kaunis kalman kukka on kuoleman kukka.
Taiteilija veisti kuvan haapapuun pintaan ja painoi paperille. Hän
kaiversi puuhun myös runon. Se kertoo taiteilijan unesta, jossa
hän poimii kalman kalpean kukan. Kuvan tyttö muistuttaa
taiteilijan 4-vuotiaana kuollutta Marjatta-tytärtä.
Mustan
lammen rannalla
Kasvoi kaunis kalpea kukka,
Unessani poimin sen, vaan unesta en herää -
Se oli kalman kalpea kukka.
Kalman kukka, 1895.
Puupiirros, koko 16 x 15 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
Mary ompelee Kalelan kuistilla
Akseli Gallen-Kallela
kuvasi mielellään vaimoaan.
Tässä maalauksessa Mary on uppoutunut ompelutyö-
hön kotinsa Kalelan kuistilla. Mary olikin taitava käsis-
tään; kankaiden kutominen, lankojen värjäys ja per-
heen vaatteiden ompeleminen kuuluivat Maryn arki-
askareihin. Myös monet taiteilijan maalauksissa
esiintyvät puvut ovat Mary-vaimon ompelemia.
Maryn taustalla näkyy Kalelan kuistilta avautuva kau-
nis maisema. Kimaltavaa järveä reunustavat kuusien
rivistöt ja pihassa kasvavat koukeroiset vanhat män-
nyt. Kuistin kaiteella ruusut ovat puhjenneet täyteen
kukkaan, taiteilija on maalannut ne herkullisella vaa-
leanpunaisella värillä. Hyttyssuojaksi Mary on kietonut
mustan hunnun kasvoilleen.
Mary ompelee
Kalelan kuistilla, 1895.
Öljyvärimaalaus, koko 66 x 54 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Gallen-Kallelan Museo
Liekki-ryijy
Akseli
Gallen-Kallela oli taitava monessa muussakin asiassa kuin taulu-
jen maalajana. Hän suunnitteli taloja, huonekaluja, kankaita ja ryijyjä.
Yksi näistä taiteilijan suunnittelemista ryijyistä on nimeltään
Liekki.
Ryijyä varten värjättiin eri kasveista saaduilla väreillä
villalankoja
siniseksi, vihreäksi ja ruskeaksi. Ryijy kudottiin vuorotellen eri langoilla,
jolloin sen pintaan muodostui aaltoileva kuvio. Se toi taiteilijan mie-
leen metsän saniaiset. Ryijyn väritkin ovat kuin taiteilijan kotia
ympä-
röivästä metsästä: yötaivaan sinistä, sammaleen
vihreää ja hiekan
ruskeaa. Myöhemmin taiteilija teki ryijyn mallipiirustukset tumman
punaisella ja hehkuvan oranssilla. Tuolloin ryijy sai nimen Liekki. Ehkä
taiteilija sai ajatuksen liekkeihin kotinsa Kalelan suuresta roihuavasta
takasta.
Ryijy saatettiin levittää esimerkiksi suuren penkin päälle,
sen villaisella
pinnalla on pehmeä istua. Ryijyn voi ripustaa myös seinälle,
se on kuin
kaunis maalaus.
Liekki-ryijy, 1900.
Kudottu villa, 260 x 190 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
TARVASPÄÄ (sivun
alkuun)
Akseli
Gallen-Kallela oli pienestä pojasta lähtien
unelmoinut omasta ritarilinnasta. Tarvaspään
mielikuvituksellinen koti teki haaveesta totta.
Mutta millaisia kepposia isäntä järjesti
vierailleen?
Ja mikä oli usein taiteilijan kotiasuna,
silloin kun hän ei sonnustautunut
pannumyssyyn, kuten tässä
kuvassa..?
Tarvaspään
koti: Tarvaspään linnanherra (sivun
alkuun)
"Tahtoisin
omistaa erämaan kätköissä sakaraharjaisen linnan, jossa
olisi torni
harmaata kiveä, honka- ja tammipuuta." Akseli Gallen-Kallela,
1897
Akseli Gallen-Kallela
rakensi itselleen uuden ateljeen, työtilan, Linuddin niemelle
lähelle Albergan kartanoa vuosina 1911-1913. Ateljee kohoaa jyrkän
kallionreunan korkeimmalla kohdalla. Rakennusta ympäröi etelässä
meri ja
kolmesta ilmansuunnasta kuusimetsä. Veden äärelle puoleksi maan
sisään
taiteilija rakensi ruohokattoisen savusaunan.
Ateljeen sisäänkäynti on loivan mäenrinteen puolella, joka
laskeutuu
merenrantaan asti. Ulko-oven vieressä seisoo käppyräoksainen
mänty, joka
kurkottelee oksiaan ylös kohti rakennuksen keskeltä nousevaa monisärmäistä
ja sakaraharjaista tornia. Tornin katolle vievät portaat ja sieltä
on näköala
joka ilmansuuntaan. Aava meri vilkkuu salmesta.
Taiteilija
veisti tornin pohjoisreunalle lohikäärmeen eturuumista muistuttavan
vesikourun, jolla sadevedet ohjattiin pois tornin katolta. Rakennuksen
ateljeeosan katto on korkea, paanutettu satulakatto. Länsipäädyssä
on
kattoterassi, jonne laskeutuvat portaat tornin välikerroksesta. Rakennusta
kiertää avoin pylväiden kannattama holvikäytävä,
loggia. Se jatkuu jyrkkinä
kiviportaina alas rinteeseen.
Yllättävät yksityiskohdat jatkuvat myös rakennuksen sisällä.
Talon eteisestä
johtavat kierreportaat sokkeloisiin yläkerroksiin. Toisessa kerroksessa
sijaitsi
taiteilijan jännittävä Afrikka-huone, jossa oli esillä perheen
muistoja Afrikan
matkalta, kuten eläinten nahkoja, luita, sarvia ja jopa kokonaisia pääkalloja.
Pienistä ikkunaluukuista voi kurkistella ulos, kun kiipeää kapeita
kivirappuja
ylimpään tornihuoneeseen, munkin kammioon.
Taiteilija haaveili välillä yksinäisistä hetkistä,
"Tahtoisin taas heittää kaiken,
ottaa erakonkaavun päälleni ja istua vuorenonkalossa vuoden ympäriinsä."
Silloin hän pukeutui munkinkaapuun ja istui pienessä tornihuoneessa
omien
ajatustensa kanssa. Kun mietiskely oli ohi, tornista huudeltiin puhetorven
kautta viestejä alas ateljeeseen.
1920-luvulla rakennus
muutettiin asuinkäyttöön. Silloin monet salakäytävät
ja
pienet varastohuoneet saivat uusia käyttötarkoituksia, uuteen
kylpyhuoneeseenkin pääsi kolmea eri reittiä. Kylpyammeen vieressä
oli ikkuna-
aukko, josta näki suoraan alas ateljeehuoneeseen. Keittiö rakennettiin
taiteili-
jan etsaushuoneeseen ja pyöreästä kuvanveistosalista tuli perheen
ruokasali.
Juhlantuntua aterioille toivat kupolimainen katto ja kapea, korkea kirkkomainen
ikkuna. Taiteilija oli suunnitellut kattoon freskomaalauksia , joita ei kuitenkaan
koskaan toteutettu. Alakerran iso galleriatila muutettiin seurustelutilaksi
eli
olohuoneeksi. Kunniapaikan sai eksoottinen Buddhaa esittävä patsas,
jolle
taiteilijan tyttären mukaan isä haki jokaisessa kodissa ensimmäiseksi
sopivan
paikan. Monien muutosten aikana ainoastaan taiteilijan suuri ateljeetila säilytti
alkuperäisen käyttötarkoituksensa eli se säilyi taiteilijan
työtilana.
Jo Kalelassa asumisen
aikana taiteilijan silloin alle kuusivuotiaalle tyttärelle
kodin olennaisimmaksi tunnusmerkiksi muodostui öljyvärien, tärpätin
ja sikarin
tuoksuista syntynyt hajusekoitus. Se tervehti vieraita ensimmäisenä
ovella
myös Tarvaspäässä.
Tarvaspäässä
oli myös herraskartanon tunnelmaa. Pihapiiriin kuului
1850-luvulla rakennettu puinen huvila. Sitä ympäröi kaunis puutarha
hiekkakäytävineen.
Tarvaspää
oli Akseli Gallen-Kallelan viimeinen koti.
Tarvaspään
seikkailut: Kuvanveistäjän porsaat (sivun
alkuun)
Tarvaspään ateljee-talo sijaitsi aivan lähellä
toisen
kuuluisan taiteilijan, kuvanveistäjä Ville Vallgrenin kotia.
Vallgreneilla järjestettiin usein riemukkaita illallisjuhlia,
jonne Gallen-Kallelat lähtivät koko perheen voimin. Ku-
vanveistäjän illalliset olivat erityisen kuuluja erikoisesta
vetonaulastaan. Kun ruokasali alkoi kohista "Porsaat
saapuvat", tiedettiin illan tärkeimmän ohjelmanumeron
olevan alkamaisillaan. Mutta nyt ei puhuttu suinkaan
mistään porsaspaistista vadilla. Ei. Vieraiden iloksi saliin
marssitettiin kaksi ihka elävää sikaa. Vallgrenin Viivi-
vaimo oli valmistellut porsaat juhlaan kylvettämällä ne
Tarvaspään rannassa ja pukemalla kumpaisellekin ruse-
tin kaulaan. Rusetit keikkuen porsaat saapastelivat
ympäri ruokasalia, kuin hienommatkin kutsuvieraat.
Sikojen visiiteille
tuli kuitenkin karu loppu. Gallen-Kalleloilla oli tuohon
aikaan kaksi koiraa, Kova ja Kiivas, jotka olivat luonteeltaan nimensä
veroisia. Erään kerran Akseli Gallen-Kallela sai vastaanottaa Vallgreneilta
ikävän viestin: koirat olivat tehneet lemmikkipossuista selvää.
Rakkaiden
porsaiden menettäminen harmitti Ville Vallgrenia ja korvauksena hän
vaati
Akseli Gallen-Kallelaa maksamaan edesmenneistä lemmikeistään
kumpaisestakin 125 markkaa. Asian tiimoilta käytiin tiivis kirjeenvaihto.
Vallgrenia taisivat porsaat syvästi surettaa, sillä erään
kirjeensä perään
hän oli kirjoittanut: "Eniten pidän lapsista ja sioista. Koiria
en voi sietää."
Runoilija
ja tallipässi
Suuri runoilija Eino Leino oli Tarvaspäässä usein nähty
vieras. Joskus
hän majaili Tarvaspään tornikamarissa useamman viikon. Akseli
Gallen-
Kallela teki mielellään vierailleen poikamaisia kepposia, jotka kenties
harmittivat vieraita, mutta huvittivat isäntäväkeä. Kerran
taiteilija
Kallela päästi perheen ison tallipässin irti pihamaalle, kun
tiesi Leinon
olevan tulossa. Kun Leino sitten ilmaantui pihapiiriin pitkässä mustassa
runoilijan viitassaan, leveälierinen hattu päässään,
hyökkäsi tallipässi
heti hänen kimppuunsa. Pässi ei ollut vihainen, vaan vain leikkisä,
mutta
Eino Leino pelästyi perinpohjin. Seurasi härkätaistelua muistuttava
näytelmä, jossa Leino yritti mustalla viitallaan torjua pässin
hyökkäykset.
Leino oli jo aivan hikinen, ennen kuin Akseli Gallen-Kallela ehti rientää
apuun.
Tarvaspään
teokset: Lapsuuden piirros (sivun
alkuun)
Akseli
Gallen-Kallela oli jo lapsena taitava piirtäjä. Hän
viihdytti koulutovereitaan ja joskus opettajiaankin piir-
tämällä välitunneilla koko liitutaulun kokoisia piirustuksia
historiantunnilla opituista tapahtumista.
Tähän piirustukseen taiteilija on kuvannut suuren lin-
nan. Se muistuttaa hieman taiteilijan kotia
Tarvaspäätä. Taiteilija onkin kertonut unelmoineensa
lapsesta saakka omasta sakaraharjaisesta linnasta.
Vuonna 1911, ollessaan 46-vuotias, hän vihdoin aloitti
rakennustyöt. Taiteilijan itsensä suunnittelema, iki-
oma linna valmistui kaksi vuotta myöhemmin 1913.
Korkean tornin lisäksi taiteilija piti erityisesti Tarvaspään
suuresta ateljeesta, jonka kattoikkunasta tulvivassa
valossa taiteilijan oli hyvä maalata.
Akseli Gallen-Kallelan
lapsuuden aikaista tuotantoa.
Gallen-Kallelan Museo.
Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
Omakuva
Uffizi-galleriaa varten
Vuonna
1916 Akseli Gallen-Kallela sai osakseen suuren
kunnianosoituksen. Italialainen taidemuseo Uffizi-galleria
halusi taiteilijan muotokuvan seinälleen muiden mestari-
taiteilijoiden joukkoon. Taiteilija maalasi omakuvan,
jossa kuvasi itsensä työssään maalaustelineensä
äärellä. Hän on pukeutunut työtakkiin ja seinällä
hänen
takanaan roikkuu taiteilijalle tarpeellisia työvälineitä,
kuten kulmaviivoitin. Taiteilijan katse on tarkkaavainen
ja ilme keskittynyt.
Maailmalla syttyi sota ennen kuin maalaus ehti Italiaan.
Niinpä se jäi Suomeen ja on nyt esillä taiteilijan
työhuoneessa, Tarvaspään ateljeessa.
Omakuva Uffizi-galleriaa
varten, 1916.
Öljyvärimaalaus, koko 50 x 39,5 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.
Suur-Kalevala
Akseli Gallen-Kallela kuvasi mielellään maalauksissaan Suomen
kansalliseepoksen Kalevalan henkilöitä ja tapahtumia. Tärkeintä
näissä
maalauksissa oli taiteilijan mielestä se, että niistä välittyi
Kalevalan
tarinoiden jännittävä tunnelma. Kuten monissa muissakin taiteilijan
maalauksissa, myös Kalevalaa kuvaavissa töissä malleina toimivat
perheenjäsenet, muun muassa taiteilijan oma äiti. Akseli Gallen-Kallelan
haaveena oli kuvittaa koko Kalevala. Työ jäi kuitenkin kesken taiteilijan
kuoltua.
Nämä
sivut taiteilija luonnosteli "Maailman synty" -runoa varten. Kunkin
runon ensimmäiset kirjaimet on tehty muita suuremmiksi ja koristeltu
kauniisti. Sivun laidassa oleva kuva liittyy runon tapahtumiin. Tämän
runon kuvassa suuri sotka-lintu etsii itselleen pesäpaikkaa. Sivun
reunakuvioihin taiteilija sai mallin vanhoista karjalaisista taloista.
Niiden seinähirret kaiverrettiin samanlaisin kuvioin.
Jos haluat
tietää mitä "Maailman synty" -runossa tapahtuu, voit
vierailla Tarujen Euroopassa. Siellä voit tutustua myös muiden maiden
kansalliseepoksiin ja niiden jännittäviin tarinoihin.
Suur-Kalevalan kuvitusluonnoksia,
1925.
Akvarelli, koko 30x23 cm.
Gallen-Kallelan Museo. Kuva Gallen-Kallelan Museo.
PERHE:
Kuka Akseli Gallen-Kallela oli? (sivun
alkuun)
Sata vuotta sitten Helsingin kaduilla olisi saattanut törmätä
Axel Gallén-
nimiseen mieheen. Jos olisit elänyt tuolloin, olisit ehkä heti tunnistanut
tuon isokokoisen, viiksekkään herran. Siinähän astelee kuuluisa
taidemaalari, josta sanomalehdet ovat kertoneet. Lahjakas taiteilija,
joka oli yhdessä toisten nimekkäiden taiteilijoiden kanssa saanut
suunnitella Suomen osaston Pariisin suureen maailmannäyttelyyn.
Kenties herra Gallén olisi nytkin ollut matkalla maailmalle: Eurooppaan
näyttelyitä pitämään tai maalaamaan…
Vai olisiko hän vain pistäytymässä kaupungissa, ostamassa
maalaustarvikkeita kaukana Ruovedellä sijaitsevaan ateljee-kotiinsa?
Huhuttiin, että Gallén oli päättänyt kuvittaa koko
Suomen
kansalliseepoksen! Kansallistaiteilijaksihan häntä oli ryhdytty kutsumaan.
Taiteilija Axel
Gallén syntyi 26. 4. 1865
Porissa ja kuoli 7. 3. 1931 Tukholmassa.
*(Vuodesta 1907 taiteilija käytti nimeä Akseli Gallen-Kallela)
Kiinnostuksensa maalaustaiteeseen hän tuntui perineen
maalausta harjoittaneelta äidiltään,
Anna Mathilda Wahlroosilta.
Äiti oli pojan ensimmäinen piirustuksenopettaja, ennen kuin
Axel 13-vuotiaana hyväksyttiin Suomen Taideyhdistyksen
piirustuskoulun iltaoppilaaksi. Siellä pojan lahjat huomattiin
ja ennen pitkää nuori Axel Gallén vaihtoi opiskelukaupunkinsa
Pariisiin, joka oli tuon ajan taiteen keskus.
Axel Gallén oli syntynyt itsenäistymisestä haaveilevaan Suomeen,
jossa kansallishenki kyti voimakkaana. Tuolloin Suomi kuului Venäjän
valtioon, mutta vuoden 1917 itsenäistymiseen ei ollut enää pitkä
matka. Taiteilijoilla oli erityisen tärkeä rooli kansallistunteen
nostat-
tajina. Galléninkin maalausten aihevalinnat henkivät usein isänmaal-
lisuutta. Kotimaassa lomaillessaan hän maalasi mieluiten suomalaisia
erämaamaisemia. Köyhät ja tavalliset ihmiset kiinnostivat häntä
maa-
lausten mallina enemmän, kuin rikas herrasväki. Lisäksi Gallén
innostui
Kalevalan tarinoista.
Taiteilijana Akseli
Gallen-Kallela oli tuottelias.
Hän maalasi öljyvärein ja vesivärein, piirsi ja
kokeili eri tekniikoita. Hän teki ensimmäisenä
suomalaisena taiteilijana lasimaalauksia,
puupiirroksia
ja julisteita. Gallen-Kallela myös kuvitti kirjoja, suunnitteli
rakennuksia ja huonekaluja, laati tekstiilimalleja ja teki leluja lapsilleen.
Suunnittelipa taiteilija Gallen-Kallela sotilaspuvutkin armeijalle ja teki
liikemerkkejä tuon ajan yrityksille. Tarkan silmän ja taitavat kädet
omaava taiteilija oli vikkelä myös jaloistaan. Hän ei kauaa viihtynyt
yhdessä paikassa, vaan ehti elämänsä aikana asua sekä
Euroopassa,
Afrikassa että Amerikassa. Suomeen hän rakennutti itselleen kaksi
ateljee-taloa: toisen Keski-Suomeen Ruovedelle ja toisen Leppävaa-
raan, nykyiseen Espooseen.
Näillä sivuilla voit kurkistaa suuren kansallistaiteilijan
elämään, yli
sadan vuoden taakse. Piipahtaisitko aluksi hänen
erämaakodissaan,
Ruovedellä? Vai haluatko kyläillä erikoisessa ritarilinnassa,
jonka
taiteilija rakennutti itselleen Helsingin liepeille, Leppävaaraan?
Eksoottisinta elämä taisi kuitenkin olla Afrikassa,
jossa taiteilija
perheineen asui miltei kaksi vuotta..
Jorma
Gallen-Kallela (sivun
alkuun)
Jorma Gallen-Kallela (1898-1939).
Gallenin lapset tottuivat pienes-
tä pitäen asumaan ulkomailla.
Pahiten matkustuskärpänen lie-
nee purrut Jormaa. Pojan yritet-
tyä 16-vuotiaana karata merille,
perhe suostui lähettämään hä-
net koululaivalle merenkulkuop-
piin. Merimiehen ura kariutui pian
ensimmäiseen maailman sotaan
ja Jorma joutui jäämään pitkäksi
aikaa evakkoon Chileen, jossa
käytti ajan taideopintoihin.
Kotiin palattuaan poika jatkoi
opiskeluaan ja isä sai hänes-
tä apua työssään. Jorma mm.
maalasi uudelleen isänsä teke-
mät, tulipalossa tuhoutuneet
Juselius-freskot.
Kirsti
Gallen-Kallela (sivun alkuun)
Kirsti Gallen-Kallela (1896-1980).
Kirsti pääsi pienestä pitäen osal-
liseksi taiteilijakodin virikkeelli-
seen ja vaihtelevaan elämään.
Isä olisi toivonut näppäräsormises-
ta tyttärestä apulaista itselleen,
mutta Kirsti oli kiinnostuneempi
musiikista. Kunnianhimoisesta
soitto-oppilaasta kehittyi kon-
sertoiva sellisti.
Kirsti oli niinikään lahjakas kirjoit-
taja. Myöhemmin juuri Kirsti
kirjoitti isänsä elämäkerran.
Kuvataiteellisetkin taipumukset
nousivat uudelleen esiin. Kesken
jäänyt haave oli Kantelettaren
kuvittaminen.
Mary
Gallen-Kallela (sivun alkuun)
Mary Gallen-Kallela (1868-1947)
(os. Slöör) oli virkamiesperheen
tytär. Mary ja Akseli tutustui-
vat jo lapsina, sillä Maryn
veljet olivat Akselin koulutove-
reita.
Mary oli lahjakas pianisti. Soi-
tonopettaja olisi toivonut hä-
nestä konsertoivaa taiteilijaa,
mutta Mary valitsi etusijalle
avioliiton ja perheen. Mary ja
Akseli vihittiin 1890.
Ulkomaan reissuilla Maryn huo-
leksi jäi usein taloudenpito.
Musiikista ja flyygelistään hän ei
kuitenkaan perheenäitinäkään luopunut.
Vapaa-aikanaan Mary
harrasti myös valokuvausta,
ratsastusta ja luistelua.
TAKAISIN
PÄÄSIVULLE