Elämän harjulla 26.4.2015 näyttelyn avaus

Valtioneuvos Riitta Uosukainen: Elämän harjulla

Kuva: Markus Wahlroos

Kuva: Markus Wahlroos

26.4.15 näyttelyn avaus Tarvaspäässä

Tänään on suuren suomalaisen taiteilijan Akseli Gallen-Kallelan 150-vuotissyntymäpäivä. On meillä upea sankari juhlittavana. Olen nyt viikkotolkulla uponnut sankarimme eri elämänpiireihin, enkä ole vahvoilla vieläkään.

Tätä juhlaa on valmisteltu monitasoisesti ja hyvin. Senlaatuista Akselin henkeä kenties ei saavuteta kuin esimerkiksi Kalelassa 1899 kun vietettiin Kirsti-tyttären syntymäpäivää ja vajaan vuoden ikäisen Jorma-pojan ristiäisiä. Kunniavieraat, Jean Sibelius ja Robert Kajanus, saapuivat oikotietä metsän halki hevoskyydillä. Isäntä itse nuorena salskeana Väinämöisenä sauva kädessä oli vastassa. Vieraat pantiin töihin kaatamaan väärässä paikassa kasvavaa petäjää. Vain kirvestä sai käyttää – tottumattomat vieraat hikoilivat työssä, kunnes isäntä muutamalla riuskalla iskulla kaatoi puun.

Ristiäiset olivat seuraavana päivänä. Ateljee oli koristettu Kalevala-maalauksin. Pastori hieman hätkähti Ad Astra -maalausta, mutta juhlavasti sekin tilaisuus sujui Sibeliuksen hoidellessa pianon ääressä urkurin tehtäviä. Tosin kirkkokuorona toimivat Mikko Slöör ja Kajanus joutuivat panemaan parastaan, kun Sibelius unohti, missä tilaisuudessa oltiin ja intoutui improvisoimaan koraalisävelmästä omia improvisaatioitaan. Juhlaa vietettiin pitkälle yöhön.

Akseli Gallen-Kallelan elämä on taideteos. Hän oli kosmopoliitti ja renessanssi-ihminen, syvällisesti kalevalaista maailmaa työssään hyödyntävä, kansainvälisistä virtauksista ja elämänmenosta samaten ammentava. Yhtä lailla viattomat suomalais-, vieläpä sukulaistytöt kuin pariisilaiset kokotit ja demimondet sopivat malleksi. -Neljännestunti rajaa mahdollisuudet luoda yleiskuvaa hänen tuotannostaan. Niinpä minun on noudatettava Dostojevskin mietettä: “Mistä ihminen puhuu mieluiten? Itsestään. Siispä puhun itsestäni.” Tarkoitan, että julkean subjektiivisesti lähestyn syntymäpäiväsankarimme persoonaa ja aikaansaannoksia.

Ensimmäinen henkilökohtainen anekdootti tuli elämääni opiskeluaikana Bulevardilla, kun vuokraemäntäni, maan ensimmäisiä naisagronomeja, Elli Hurstinen kertoi Satakuntalaisen osakunnan, tarkemmin sanoen Maila Talvion kulttuuripiiristä, johon Elli oli kuulunut. Akseli Gallen-Kallela oli yhdellä pitkistä matkoistaan eli Afrikassa. Maila Talvio lähetti taiteilijalle paketin. Vaivalloisen matkan takaa Akseli meni hakemaan sitä – ja siinä oli kotimaan, ilmeisesti juuri Satakunnan, multaa. Olen aina arvellut, ettei lähetys ollut kovin mieleen hankalan matkan takia, mutta nyt olen taiteilijan kertomasta saanut tietää, miten Akseli Gallen-Kallelan äiti joka kevät otti käteensä lumesta vapautunutta multaa ja maisteli sitä.

Toiseksi Akseli Gallen-Kallela tuli lähelle, kun tein Virpi Suutarin kanssa Mannerheim, suurin suomalainen -videota ja tutustuin hänen lähipiiriinsä. Valtionhoitaja Mannerheim kutsui Akseli Gallen-Kallelan adjutantikseen. Tietysti nykyistenkin kadettien juhlapuku ja muut historialliset univormut tulivat tutuiksi nimenomaan hänen suunnitteleminaan, ja nuoren Suomen mitalit, kunniamerkit, liput ja monet symbolit saivat tyylikkään muodon Gallen-Kallelan ansiosta.

Vuoden 1899 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonki oli Akseli Gallen-Kallelan siihenastisen työn huippu, ja taiteellis-isänmaallinen vaikutus elää vieläkin monella linjalla. Kupolifreskot olivat huikea avaus Kalevalan maailmasta Eurooppaan ja Euroopasta Kalevalan maailmaan. Sammon taonta, Sammon puolustus, Väinämöisen lähtö ja Ilmarinen kyntää kyisen pellon vaikuttivat Pariisin taivaan alla.   Taideteolliset päämäärät ja design, etenkin Suomen Käsityön Ystävien Iris-huone, olivat elegantit Suomen linjan avaajat suuriruhtinaskunnan asemasta huolimatta. Ja pian uuden vuosituhannen puolella hienot reklaamit ilmestyivät taiteilijan työn kuvaan, niin Neidon ryöstö -teemasta vauhdin ottava Bil-Bol automainos kuin sähkövalon saanut Imatran koski!

Jo 1894 AGK oli kirjoittanut: “Pikku-Suomessa on nyt ruvettava luomaan uutta renessanssia, s.o. uutta voimaa, elämää ja maailmaa. Se on tarpeen tämän kurjan heikon alakuloisen dekadenssin vallassa ja ajassa.”

Uutta voimaa olikin liikkeellä: Lemminkäis-sarja. Lempityöni on Lemminkäisen äiti. Tarina on ihmeellinen, vailla vertaa. Olin 6-vuotiaan poikani kanssa Ateneumissa ja kerroin hänelle Lemminkäisen seikkailuista ja kovasta kohtalosta ja miten äiti hänet herätti. “Kokkoilisit sie miut, jos mie oisin noin kappaleina?” kysyi Antti. Siinä tajusin, miten äitien päätyö on ainakin yrittää kokoilla pirstoille menneet lapsensa.   – Kuolleista herättämisen teema on hurja. Akseli Gallen-Kallelan äiti on saanut arvoisensa työn, hänhän oli mallina.

– Olen saanut omalla murteellani kertoa kyseisen tarinan Ateneumissa epämukavassa näköisasennossa – kaikkeen eduskunnan puhemiehen tehtävän työ vie.

Nykyään on muodikasta laatia matkailumielessä retkiä suurmiesten jalanjäljissä. 150-vuotissyntymäpäiväsankarit Jean Sibelius ja Pekka Halonen ovat monetkin näköisretket saaneet. AKG:n matkat olisivat lukuisat. Hän oli matkoilla tai vaihtoi asuinpaikkaa kaiken aikaa, pohjoismaisella luentomatkalla Tukholmassa hän kuolikin. Kotimaisia pisteitä olisivat vaikkapa Kajaani, Kainuu, Kuusamo, Vienan Karjala, Imatra, Ruovesi (Kalela), Espoo (Tarvaspää), Pori, Tyrvää, Keuruu ja Porvoo. Ulkomaisia kohteita olisivat Pariisi, Berliini, Lontoo, Uusi Meksiko, Chicago, Kenia, Firenze, Pisa, Pompeji, Unkari… Mielenkiintoista on, että matkoilla perhe usein oli mukana. Tällaiset Akselin matkassa maassa ja maailmalla -retket olisi helppo varustaa näköisohjelmin, ja olisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Ensimmäinen matka Mary-rouvan kanssa oli häämatka. Pariskunta matkusti junalla Kajaaniin. Ystävä kreivi Louis Sparre tuli mukaan kolmoishäämatkaan, joka aloitti karelianismin. Avioliitto ja rakkaus tuntuu antaneen valtavan, elämänikäisen energian intohimoiselle AKG:lle; se voima tuntuu jatkuneen:

“Hän hengittää hänen sulotuoksuaan, joka tulvii hennosta ruumiista ja juopuu siitä kuin tummista ruusuista ja raskaasta viinistä. Hän juo hänen sielunsa ja ruumiinsa, hän riuduttaa hänet kuin riehuva tuli ja he eivät ole enää olemassa.”

Vahva liitto vaati ja antoi paljon. Kalelan karut päivät, perunaa ja suolakalaa, leipää ja härskiintynyttä voita ajoittain, ja toisaalta hienot päivälliset Euroopassa heittävät elämän keinun äärimmäisyydestä toiseen. Läsnä ovat vuorollaan Nietzsche ja Svedenborg ja lukuisat muut filosofit.

Kaikki mitä olen nyt sanonut on kuin barokkikehys sille selkeydelle, jota nyt avattava näyttely pitää sisällään. Elämän harjulla – Akseli Gallen-Kallelan Juselius-mausoleumin freskot ovat nyt esillä. Elämänvoiman ja värikkyyden sijaan nousee pelkistynyt näkemys kohdata kuolema ja halu selvittää sen salaisuus. Kyseessä ovat kuoleman voitto ruumiista mutta hengen voitto aineesta. Sigridin kuolema ja Marjatan kuolema ovat sisäkkäin.

“On minulla jo tosin ennen kauvan ollut samanlaiset aiheet mielessäni vaikkei niin rajoitetussa yhteydessä. Aikomukseni on kuvata kansamme hiljaista kaarevaa kulkua elämän harjua pitkin Tuonelan syliin. Tyttäreni kuoltua joku vuosi sitten selkeni minulle asia yhä.”

Teemaan liittyvät työt Impi-Marjatta taivaassa, Kalman kukka ja Kuolema ja kukka puhuttelevat minua aivan erityisesti. Olen pannut merkille, että kaunis ja tyylikäs Mary-rouva hymyilee heleästi vain yhdessä valokuvassa, jossa Impi-Marjatta on vielä mukana.

Juselius-mausoleumin freskot ovat kokonaisuutena muodoltaan luja yhteenveto Gallen-Kallelalle tärkeistä pyhän teemoista yhdistettynä kosmiseen maailmankuvaan. Kuoleman läsnäoloa ihmiselämän eri vaiheissa ja vuodenaikojen kierrossa käsittelevät maalaukset Talvi, Syksy, Hävitys, Tuonelan joella, Rakennus ja Kevät, Kosmos ja Paratiisi.

Freskojen kohtalo on ollut kova. Ensin väärä seinämateriaali, sitten tulipalo, olivat tuhoisat. Taiteilijan pojan Jorma Gallen-Kallelan työ on kuitenkin ollut korvaamaton. Akseli Gallen-Kallela sanoi kesken jääneestä Suur-Kalevalastakin: Jorma jatkaa työtä. Hän jatkoikin dramaattiseen kuolemaansa asti.

Päivänsankarimme Akseli Gallen-Kallelan elämä ja teokset puhuttelevat meitä hänen juhlavuotenaan. Meillä on ilon ja nautinnon ja kunnioituksen aika. Elämän harju on meidän kaikkien onnellinen osa – niin kuin on Tuonelakin, väistämättä.

Silmät ja sydän auki Akseli Gallen-Kallelan töiden herkkyydelle ja viisaudelle!

Kenraali Mannerheim oli saattamassa entistä adjutanttiaan 7.3.1931 Tukholmassa tämän lähtiessä viimeiselle matkalleen Tuonelan virralle. Hänen muistosanansa olivat:

Aateveli, aseveli,

Taiteilija, taistelija,

Suurmies Suomen,

Nuku rauhassa.

Akseli Gallen-Kallelaa on perustellusti verrattu Michelangeloon (1475 – 1564): hän oli monitieto, monitaito, taiteilija vailla vertaa, freskojen ja runojen tekijä, suunnittelija, designer. Renessanssiahan Akseli Suomeenkin vaati. Omistan kernaasti Michelangelon kuolemarunon Akseli Gallen-Kallelalle hänen freskojensa edessä, vaikka syntymäpäivää juhlimmekin:

“Jo saapunut on elon juoksun määrä,

Ja ulapalta, missä myrsky pauhaa,

Käy hauras haaksi kohti rannan rauhaa:

Saa siellä palkan oikea ja väärä.

 

Mun sydämeni lemmenhehkun parhaan

Vain taiteen jumalien eteen kantoi.

Oi kuinka turhaan uhrinsa se antoi,

Kun vajosi vain erheeseen ja harhaan.

 

Nyt kaikki lemmen hauraat haaveet murtuu,

Kun uhkaa kaksi kuolon kurimusta

Ja riistää multa maan ja ehkä taivaan.

 

Jo särkyy sivellin, jo taltta turtuu,

Ja sielu oottaa Suurta Lohdutusta,

Vain ristiltä mi aukee kuolon vaivaan.

(suom. Tauno Nurmela)

 

Elämän harjulla -näyttely on avattu.