Hävitys, tuho ja Tuonelan joella -näyttelyn avaus 4.9.2015

nettikoko_DSC0915Valtioneuvos Riitta Uosukainen: Hävitys, tuho ja Tuonelan joella -näyttelyn avaus

Tarvaspäässä 4.9.2015

Arvoisat avajaisvieraat,

Kumppanit Hävityksen, Tuhon ja Tuonelan joen äärellä,

Iloni ja kunniani on avata Akseli Gallen-Kallelan näyttely Juselius-esityöt ja luonnokset II. Keväinen Elämän harjulla, ykkösosa, vihki meidät Juselius-mausoleumin suurenmoiseen maailmaan. Suurenmoiset, luovat näyttelyt puhuttelevat jo itsenään – ja miten paljon avautuikaan I näyttelyn avauksen jälkeen ja näyttelyn johdosta.

Niinpä – Akseli Gallen-Kallelan   150-vuotisjuhlavuoden suojelijana haluan aloittaa kiitoksella. Teos Elämän harjulla – Akseli Gallen-Kallela ja Juselius-mausoleumi on kerrassaan ylistettävä. Orkesterin pääkapellimestari on Tuija Wahlroos, mutta myös Nina Kokkinen, Anne Pelin, Salla Tiainen, Minna Turtiainen ja Mari Viita-aho ovat kirjoittaneet syvältä luotaavat tekstit. Erityisesti minuun kolahti Hannu-Pekka Björkmanin essee Kuoleman varjo Gallen-Kallelan taiteessa. Taiteilijan sanat kymmenen vuotta ennen omaa kuolemaansa leijuvat tämän näyttelyn yllä:

”Uskon, että ihmiselle, joka kokemusten koulussa on kyllin resignoitunut, itse kuoleman hetki saattaa muodostua elämän ihanimmaksi tuokioksi, jollei hän vain ole elänyt niin vanhaksi että hänen sielunkykynsä eivät enää ole kyllin herkät sen suuruutta tajuamaan.   Tuntuu kuin ihminen menettäisi itse elämisen lahjasta kauneinta jäädessään tajunnassaan osattomaksi kuoleman nautinnosta. Tuntuu kuin tuona hetkenä saattaisi yhtäkkiä kohota täyttymykseensä itse elämä, kuin kaikkeuden ihanuus silloin saattaisi ympäröidä ihmisen, ja epätietoisuus vihdoin hälvenisi. ”

Kansallisista kansallisin taiteilijamme kulkee kuoleman varjon rinnalla niin oman elämän ja kokemusten tutkistelussa kuin kansainvälisten kuolemantanssien pyörteissä. Albrecht Dürer, Josef Sattler, Hans Holbein ja muut suuret kuoleman käsittelijät vaikuttavat. Rinnalla Hugo Simberg uppoaa samaan teemaan.

Dekadenssi ja kuolema ja seksuaalisuus kumppaneina tuottavat omat kuvansa. Kuolemalla on joskus miehen, joskus naisen muoto.

Ja vahvana kuvana kuolemasta on punamustasiipinen kuoleman enkeli, joka seppelöi Sigridin.

Gallen-Kallelan maalauksissa pääkallot, kuolleet sikiöt, mädänneet kuhat edustavat makaabereja aiheita. Outoja harrastuksia oli sikarinpolttelu avatuissa haudoissa. lepohetkinä.

Järkyttävin kuoleman kokemus oli pienen Marjatta-tyttären kuolema. Kansallisessa kaanonissa kolme tytärtä, F.A. Juseliuksen Sigrid,   Gallen-Kallelan Marjatta ja Sibeliuksen Kirsti ovat vakavalla tavalla vaikuttaneet taiteeseemme. Lapsen hietakehto on herkintä aihepiiriä.

Hyvät kuulijat, kiitän siis tekijöitä, jotka ovat elvyttäneet Akseli Galle-Kallelan muiston. Unohtaa ei pidä – myöskään 26.4. syntymäpäivämusiikkia Tapiola-salissa. Se pitäisi ehdottomasti saada koko kansan kuuluville ja näkyville. Mainitsen vain Jorma Hynnisen, Anu Komsin ja Marzi Nymanin ynnä Glims & Gloms -tanssiteatterin. Uusia musiikkikokemuksia on tuleva Yrjö Kilpisen lauluista ja Aarno Cronvallin johdattelemana.

Kuulijani, huomaatte juhlavuoden suojelijan olevan suojeltavansa pauloissa. Akseli Gallen-Kallelan taide on totisesti vaikuttanut yli vuosisadan. Hän vaikutti itsenäisen Suomen henkiseen ilmastoon yksin ja eri alojen taiteilijatovereidensa kanssa. Eilisen HS:n mukaan taiteilija Jani Leinonen on Tottelemattomuuskoulussa-näyttelyn yhteydessä lausunut: ” Meillä on oikeus unelmoida ja vaatia parempaa maailmaa, ja velvollisuus tehdä sille jotakin.”

Akseli Gallen-Kallela aikanaan sekä osasi että uskalsi. Oli ihanaa tottelemattomuutta vuonna 1900 Pariisin suuressa maailmannäyttelyssä maalata Suomen paviljongin kattofreskoon Ilmarisen kyisen kynnöspellon kahdelle käärmeelle tsaarin ja tsaarittaren kruunut! Itsenäistymiseen oli vielä 17 vuotta.

Hävitys, Tuho ja Tuonelan joella –näyttelyssä on milloin vahvojen, milloin herkkien, milloin jyrkkien ihmishahmojen ja outojen vieraiden rinnalla ja minulle jopa yläpuolella luonto. Puut, kasvit, karhunsammal, Metsäfloora, puut, karhunsammal, maitikat, riidenlieot, vaivaiskoivut ja muut on kuvattu niin ihanasti, että niitä jää freskoissa tuijottamaan. Rakastan erityisesti kallioimarretta ja todellista kaunotarta, vanamoa. Vanamoiden vähenemisestä on huoli, meillä Utulassa viime kesän helle ja tämän kesän omituiset säät eivät kuitenkaan saaneet tapetuiksi ison siirtolohkareen päältä kallioimarretta ja vanamot suikertavat edelleen sammalella. Ajattelin Akseli Gallen-Kallelaa ja tätä avausta pitkin kesää.

Hyvät kuulijat, katselkaa, nauttikaa, lukekaa, kuunnelkaa tätä näyttelyä. Samalla on muistettava muinaisten roomalaisten kehotus:

MEMENTO MORI.

Muista kuolemaa.