Mistä on elämäkerta Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi (WSOY, 2021) tehty?

Sinisilmä, tenhotar, muurahainen vai madonna? Kuka Mary Gallen-Kallela oikein oli? Helena Ruuska kertoo kirjoittamansa Mary Gallen-Kallelan elämäkerran taustoista kerran kuussa ilmestyvissä pienoisesseissä.

Tarkkailiko Mary pilvenreunalta elämäkertansa kirjoittamista?

Marylla ja minulla on ikäeroa 90 vuotta. Mary syntyi 1868, kun Aleksanteri II oli Suomen suuriruhtinas ja minä 1958, kun Urho Kekkonen oli maan isä.

Mennyttä ei pidä arvioida nykyisyydestä käsin, mutta inhimilliset tunteet tuskin ehtivät muuttua yhtä nopeasti kuin telefooni kännykäksi.

Elämäkerta on aina likiarvo, kohteensa mutta myös tekijänsä näköinen. Dokumentit pitävät kirjoittajan mielikuvituksen kurissa, mutta tietokirjailija joutuu tahtomattaankin valitsemaan, painottamaan ja sävyttämään.

Siksi on pakko miettiä kirjoittamista myös kohteen kannalta, onhan kyse tämän elämästä. Mitähän Mary tästä sanavalinnasta sanoisi, kävi toki mielessäni monta kertaa. Teenkö oikeutta hänelle. jos kirjoitan näin:

”Hänen [Maryn] on oltava järkevä, vaikka hänen linnanherransa juoksentelee pitkin maita ja mantuja. Aikuinen nainen ei voi lentää rakkauden perässä kuin hoppetossa, tytönhupakko.”

Olisimmeko ystävystyneet Maryn kanssa, jos olisimme kohdanneet ajassa? Mistä olisimme puhuneet? Musiikista, taiteesta, miehistä, lapsista, perheestä, äitisuhteesta, huushollitöistä, käsitöistä, matkoista?

Olen tavannut Maryn sadoissa hänen äidilleen, isoäidilleen, sisaruksilleen, isälleen, anopilleen, lapsilleen ja tietysti Axelille kirjoittamissa kirjeissä. Niiden perustella uskallan väittää tuntevani hänet paremmin kuin monet ystäväni.

Mary oli tyyni ja rohkea niin suomalaisissa erämaissa kuin Afrikan savanneilla tai New Mexicon vuoristoteillä. Lapset olivat Maryn ilon ja surun aihe, ruuhkavuodet väsyttivät häntä. Tärkeintä hänelle oli, että Axel sai omistautua omalle suurelle tehtävälleen.

Tunteensa Mary paljasti soittaessaan, soitti voimakkaasti ja purskahti joskus itkuun flyygelinsä äärellä.

Mutta tunnistaisiko Mary itsensä elämäkertansa sivuilta? Ehkä hän hymyilisi salaperäisesti ja jättäisi sanomatta, etten taida ihan kaikkea tietääkään. Vaikka olen lukenut ja referoinutkin Axelin hyvin intiimejä ja Maryn peitellyn intohimoisia rakkauskirjeitä.

Mitä olisin kysynyt Marylta, jos olisimme voineet tavata kasvotusten? Ainakin kolme kysymystä on jäänyt mieleeni.

Millaisessa tilanteessa syntyi 1890-luvun alussa Tenhotar, Demasquen (1888) sisarteos? Mary on tunnistettavissa tästä eroottisesta puolivartalokuvasta, vaikka kasvoja on häivytetty. Tutkijat ovat päässeet Aino-tarun (1891) jäljille, mutta Tenhottaren salaisuuden tuntevat vain Mary ja Axel.

Miksi Mary jätti lupaavan pianistin uran ja lähti Axelin matkaan? Kirjeistä selviää, että Mary valitsi avioliiton eikä avioliitto häntä. Mary uskoi rakkausavioliittoon ja toteutti kirjaimellisesti vihkikaavan velvoitteen rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Edelleen olen ihmetellyt, miten niin erilaisista lähtökohdista – boheemi taiteilija ja varjeltu perhetyttö – syntyi niin hyvä parisuhde.

Marysta on moneksi. Hän oli Martta ja Maria samassa persoonassa. Muuttui vanhetessaan kuten me kaikki.

Parikymppisinä Marylla ja Axelilla oli yhteinen unelma: muuttaa maalle tekemään työtä kauaksi kavalasta maailmasta. Axel halveksi pintasivistystä ja Mary arvosti sydämensivistystä. Aitous oli heidän virvatulensa. Mary halusi soittaa, Axel maalata.

Syntyi Kalevala-maalauksia, lumitaululuja, muotokuvia, matkakuvia, grafiikanlehtiä mutta myös kokonaistaideteoksia kuten Kalelan erämaa-ateljee ja Tarvaspään ateljeelinna. Yhdessä he veistivät huonekaluja ja Mary kutoi verhoja ja tyynynpäällisiä.  

Kun Mary täytti 70 vuotta marraskuussa 1938, Greta-sisko muisteli onnittelukirjeessä heidän nuoruuttaan: Oli upeaa tulla Maryn ja Axelin luokse ensin Malmille ja myöhemmin Kalelaan, varsinkin talvisin.

Sisarukset soittivat nelikätisesti flyygeliä ja Marylla oli yllään kaunis karjalaispuku. Kaikki mitä Mary teki, oli tyylikästä, kirjoittaa Greta, ne olivat niin onnellisia aikoja, ne.

Elämäkerran valmistuttua, on vaikea sanoa hyvästit Marylle. Toivottavasti hän siellä pilvenreunalla on tyytyväinen lopputulokseen.

Helena Ruuska

Miksi ei Mary jos Ainokin?

Mary Gallén on ystävällinen ja huumorintajuinen, juuri sopiva taiteilijan puolisoksi, kirjoitti Hugo Simberg kotiinsa Kalelasta syksyllä 1895.

Kirjan kansi, jossa kuva sivulle katsovasta Mary Gallen-Kallelasta. Kannen kuva on Akseli Gallen-Kallelan maalaus vaimostaan. Kannessa tekstit: Helena Ruuska. Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi.
Helena Ruuska
Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi saatavilla myös museokaupastamme!

Aloin miettiä, millaista 27-vuotiaan Maryn elämä oikein oli rakenteilla olevassa Kalelan erämaalinnassa tiettömien taipaleiden takana? Hänhän oli syntyjään hovineuvoksen tytär, kaupungissa kasvanut neiti Slöör.

Ruovedellä vettä haettiin järvestä kesät talvet. Ruokaa ostettiin talonpojilta, jos he suostuivat myymään. Piikoja tuli ja meni. Mary soitti Beethovenia, jos huushollitöiltään ehti. Hän oli menettänyt lapsensa ja odotti pian toista. Näin paljon tulin tietämään Marysta kirjoittaessani Hugo Simbergin elämäkertaa.

Hugo-kirjani Hugo Simberg. Pirut ja enkelit ilmestyi lokakuussa 2018. Samana syksynä osallistuin Tarvaspäässä Akseli Gallen-Kallelaa käsittelevään paneelikeskusteluun. Museossa oli esillä näyttely Yhtä säätöä. Mary Gallénin elämää. Hänen syntymästään oli kulunut 150 vuotta. Katselin Marylle kuuluneita tavaroita, kirjeitä, hänestä maalattuja muotokuvia. Kiinnostuin lisää. Kuka hän oikein oli?

Hämmästyin, kun kuulin museoväeltä, että kukaan ei ole kirjoittanut Marysta, ei elämäkertaa eikä muodikasta elämäkertaromaania. Arkistossa oli kuitenkin kuulemma paljon Maryn ja Axelin kirjeitä. Aloin olla todella utelias. Mitä kirjeet kertoisivat heidän suhteestaan?

Axel maalasi Marysta yli kolmekymmentä muotokuvaa, piirsi ja luonnosteli häntä vuosikymmeniä. Jäljellä on kolme taloa: Kalela Ruovedellä, Linudden ja Tarvaspää Espoossa. Jäljellä on huonekaluja ja astioita, myös Maryn flyygeli ja edustava nuottikokoelma.

Säilyneestä kotikirjastosta huomasin, että herrasväki Gallén luki tuoreeltaan August Strindbergiä, K.A. Tavaststjernaa, Juhani Ahoa, Eino Leinoa. Ranskalaista eroottista kirjallisuutta on luettu tarkasti kirjojen kunnosta päätellen. Hyllyssä on paljon matkaoppaita ja teosofiaa, tietysti myös Kalevala monena versiona.

Jäljellä on Maryn käsitöitä: vaatteita, verhoja, tyynyjä. Hänen ompelumasiinansa ovat tallella, samoin yhdessä Axelin kanssa veistetty nuottikaappi. Kansallismuseossa on jopa Mary Slöörin valtiopäivätanssiaispuku 1880-luvulta.

Joku takaraivossani kuiski, että tartu Maryn tarinaan. Monet naistaiteilijat ovat viime vuosina [vihdoinkin] saaneet äänensä kuuluviin. Myös merkkihenkilöiden puolisot kiinnostavat niin tieto- kuin kaunokirjailijoitakin, sillä esimerkiksi Aino Sibeliuksesta on kirjoitettu sekä elämäkertoja että romaaneja.

Miksei siis Mary Gallen-Kallelastakin, kansallistaiteilijan puolisosta, olisi syytä kirjoittaa elämäkertaa? Taideteosten tekemiseen tarvitaan muutakin kuin pensseleitä, värejä ja kankaita. Myös taiteilija itse voi näyttäytyä uudessa valossa vaimonsa silmin tarkasteltuna.

Toukokuussa 2019 tulin sitten Tarvaspäähän ensimmäistä kertaa haastattelemaan museoväkeä elämäkertaa varten. Linnut konsertoivat ja alkukesä vihersi kuten Maryn lapsuudessakin, kun hän saapui perheineen höyrylaiva Sibbolla Linuuddenin laituriin tervehtimään isotätiään Amalia Kiseleffiä.

Vaelsin Maryn jalanjäljissä kaksi vuotta. Hyvin lähelle häntä pääsin silloin, kun luin hänen kirjeitään Akseli Gallen-Kallelan Museossa tai Kansallisarkistossa.

Helena Ruuska

syyskuussa 2021