Aikakoneita ja Utopioita: Kaukokaipuu

Aikakoneita ja utopioita on kolmessa museossa, Tarvaspäässä, Ainolassa ja Visavuoressa nähtävä näyttelykokonaisuus, jossa museot tutkivat mahdollisuuksiaan toimia yhteiskunnallisissa murroskohdissa. Taustana näyttelylle on tämän hetken ajankohtaisin murros, ilmastonmuutos, joka pakottaa meidät ajattelemaan uudestaan arjen valintoja: ruokaa, matkustamista ja asumista.  

Tarvaspäässä näyttely keskittyy matkustamiseen ja liikkumiseen. Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) matkat merien yli ja aarniometsiin avaavat näkökulmia matkustamisen syihin, kaukokaipuuseen. Näyttely kuljettaa kävijän taiteilijan mukana 1880-luvun Tyrväältä 1920-luvun New Mexicoon, vieraillen myös Raumalla sekä lumisella Konginkankaalla.  

Näyttelyä on ollut tekemässä joukko nykytaiteilijoita, joiden teokset avaavat uudenlaisia näkökulmia sekä taiteilijamuseoihin että yhteiskunnallisen murroskohdan vaatimiin arjen muutoksiin.

Kesäkonsertti

Kesäillan konsertti Tarvaspäässä su 18.7.2021 klo 18

Tiina Karakorpi, piano
Helen Lindén, sello

Ohjelmassa ranskalaista ja suomalaista musiikkia Gallen-Kalleloiden ajalta.

 

Liput 20€

info@gallen-kallela.fi
0104068840

Kuraattorin kierrokset: Tarvaspää – 500 vuotta eteenpäin

Minna Turunen esittelee suunnittelemansa näyttelyn Tarvaspää – 500 vuotta eteenpäin.

 

Kuraattorin kierrosten teemat:

Su 13.9. klo 13: Tarvaspää muotoutuu – toteutuneet ja toteutumattomat suunnitelmat

Su 10.1. klo 13 Tarvaspää, betoni ja huvilarakentaminen – peruttu

Su 21.2. klo 13 Tarvaspään muutostyöt

 

Museon pääsylipulla.

 

13.9. kierros on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa.

Tarvaspää – 500 vuotta eteenpäin

Akseli Gallen-Kallela: Tarvaspään luonnos, 1911. Gallen-Kallelan Museo. Kuva: GKM.

Näyttely tutustuttaa Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeelinnaan, sen suunnitteluvaiheista rakentamiseen ja 1920-luvun lopun korjaustöihin asti. Tarvaspään ”Sakaraharjainen linna” on taiteilijan kesken jäänyt unelma, josta oli tarkoitus tulla edeltäjänsä Kalelan kaltainen kokonaistaideteos, jälkipolville jätettävä perintö, jossa esiteltäisiin tekijänsä taidetta. ”En minä rakenna meitä varten, vaan 500 vuotta eteenpäin,” totesi Gallen-Kallela Tarvaspäästä.

 

Yhtä säätöä, uusia innovaatioita, ainaista rakentamista

Akseli Gallen-Kallelan ensimmäinen ateljee, Kalela, valmistui vuonna 1895 Ruovedelle. Se oli rakennettu puusta ja saanut innoituksensa Itäkarjalaisesta rakennusperinteestä. Ero   tyypilliseen karjalaistaloon oli kuitenkin silmäänpistävä, sillä ateljeehen rakennettiin korkea katto sekä isot ikkunat. Taiteilija oli havainnut Kalelassa asuessaan, että puu materiaalina ei kestäisi jälkipolville. Kalelan kivijalka ja kellari eivät pitäneet vettä, rotat viihtyivät sen kosteudessa ja puu mätäni, vaikka sielu viihtyikin erämaan hiljaisuudessa.

Taiteilija päätyi rakentamaan uuden ateljeensa anoppinsa omistaman Albergan kartanon kesähuvilan pihapiiriin. Linuddin niemellä sijaitsi huvilan lisäksi puutarhurin mökki sekä huvimaja, joka sai väistyä rautabetonivahvisteisen, vaaleaksi rapatusta tiilestä rakennetun ateljeen tieltä. Rautabetoni oli ajan uusi keksintö, joka mahdollisti kantavien välipohjien ja pilarien rakentamisen, ja sitä käytettiin enenevissä määrin.

Uusien rakennustekniikoiden hyödyntämisen lisäksi Gallen-Kallela pohti tarkasti ateljeen suhdetta pihapiirin ja sen alkuperäisten rakennusten muodostamaan kokonaisvaikutelmaan. 1900-luvun alun piirustuksissa ovat mukana oppilaita varten suunnitellut työ- ja asuintilat sekä hulppea talvipuutarha. Myös talon katolle sijoittuvat observatorio ja tuulivoimala sekä ateljeetalon puuhuvilaan yhdistävä muurirakennelma jäivät pois lopullisista suunnitelmista. Suurimpana syynä suunnitelmien yksinkertaistumiseen oli perheen huono taloudellinen tilanne. Ateljee rakennettiin yksinkertaistetussa muodossaan vuosien 1911-1913 aikana.

 

Muuttoja ja muutostöitä

Perhe palasi Kalelaan vuoden 1915 syksyllä, kun lähestyvän maailmansodan varustelutyöt toivat venäläiset sotilaat Tarvaspään pihapiiriin asti. Tarvaspäähän palattiin 1920-luvun lopulla, jolloin ateljeetaloon rakennettiin perhettä varten keittiö, asuinhuoneet sekä moderni kylpyhuone ammeineen ja pesualtaineen. Torniin tehtiin lohikäärmeen päätä muistuttava rännirakennelma. Rakennus- ja muutostyöt kestivät aina taiteilijan kuolemaan asti. Taiteilijan leski Mary Gallén asui Tarvaspäässä vuoteen 1939 asti sekä ajoittain välirauhan aikana. Jatkosodan jälkeen talo oli tyhjillään yli 10 vuoden ajan.

Vuonna 1958 ateljeelinna ja Linuddin huvila siirtyivät Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiön omistukseen. Gallen-Kallelan Museo avattiin yleisölle 1961 ja toimii rakennuksessa yhä tänä päivänä.

 

Uutta teknologiaa

Näyttelyssä on esillä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden toteuttama, lisättyä todellisuutta hyödyntävä 3D-malli Tarvaspään toteutumattomista suunnitelmista.
Lue lisää projektista

 

Näyttely on myös osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien ohjelmaa.

Sampo ja rumpu – kerho perheille

Sampo ja rumpu on Gallen-Kallelan Museon monikulttuurinen kerho perheille. Kerhossa askartelemme ja teemme käsitöitä. Lauantaisin 5.9.2020 alkaen klo 13-15. Sopii myös suomen kieltä opetteleville.

KORONARAJOITTEIDEN VUOKSI KAIKKI TÄMÄN VUODEN SAMPO JA RUMPU TAPAAMISET ON PERUTTU! TOIMINTA JATKUU ENSI VUODEN PUOLELLA.

Joulukuun teema: Joulua Tarvaspäässä juhlitaan verkossa!

Lauantai 5.12. Joulukoristeita itsenäisyyspäiväksi: lippunauha

Lippunauha on perinteinen kuusenkoriste Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tarvaspään oma lippunauha kantaa niin siniristilippua kuin Akseli Gallen-Kallelan punakeltaista ehdotusta Suomen lipuksi, jonka olette voineet bongata museon lipputangossakin. Lataa ja tulosta liput tästä linkistä  tai piirtele liput oman mielen mukaan! Tarvitset vain paperia, värikyniä, lankaa tai narua sekä liimaa.

Katso ohje ja Vilman hieno lippunauha videolta (ilmestyy 5.12. klo 12).

Lauantai 12.12. Tuleen tuijottelua: mehiläisvahakynttilät

Elävä tuli oli tärkeää Akseli Gallen-Kallelan kodeissa, ja monesti hän myös kuvasi tulta ja liekkejä taiteessaan. Askarrellaan tunnelmallinen mehiläisvahakynttilä Anun ohjein! Voit hankkia mehiläisvahalevyä ja sydänlankaa askartelukaupoista, joista monet toimittavat näitä tarvikkeita myös kirjekuoressa kotiin.

Katso ohjevideo ja kuule myös Gallen-Kallelan perheen jouluperinteistä! (Ilmestyy 12.12. klo 12)

Lauantai 19.12. Muista pikkuisia lintuja: perinteiset lankalinnut

Lintujen ruokinta pihapiirissä on kuulunut suomalaiseen jouluperinteeseen talonpoikaisajoista ja viljelytaioista asti. Niinpä punatulkut, varpuset ja tiaiset ovat osa joulumme kuvastoa. Askartelemme perinteisiä, pulleita lankalintuja. Tarvitset kolmenväristä villalankaa, sakset, pikkuisen kartonkia ja liimaa. Katso ohjevideo! (julkaistaan19.12.)

 

Haluaisitko ehdottaa tekemistä tai aihetta Sampo ja rumpu -kerhoon?

Ota yhteyttä:

anu.k.hamalainen@gallen-kallela.fi

 

Nordic Noir

Jarmo Mäkilä: Bandidos, 2019. öljymaalaus 203x151cm. Kuva: Jouko Vatanen tmi

Näyttely on aikarajat ylittävä kuuden suomalaisen ja norjalaisen taiteilijan kohtaaminen. Akseli Gallen-Kallela saa vieraikseen, Sverre Mallingin (s. 1977), Louis Moen (1857–1945), Jarmo Mäkilän (s. 1952), Odd Nerdrumin (s. 1944) ja Hugo Simbergin (1873–1917).

Cornelius Jakhelln & Tvisyn on toteuttanut näyttelyyn ääniteoksen.

 

Myytit, unenomaiset näyt ja alitajunnasta kumpuavat kuvat sekä toisaalta figuratiivinen ilmaisutapa ja tekninen taituruus yhdistävät näyttelyn taiteilijoita. Vuosisadanvaihteen symbolismi rinnastuu nykytaiteilijoiden pohdintoihin elämästä ja katoavaisuudesta.

Mikä yhdistää ja mikä erottaa meitä nyt ja sata vuotta sitten?

Näkyjä historian ja ihmismielen uumenista

Uudessa näyttelyssä nykyteokset asettuvat symbolismin jatkumoon. Se jatkaa kesällä 2019 suursuosion saavuttaneen Sielun silmä -näyttelyn hengessä linkittäen ajankohtaisen, symbolismia ja esoteriaa kohtaan tunnetun kiinnostuksen ja tutkimuksen nykyaikaan. Näyttelyn teoksissa on runsaasti viittauksia taidehistoriaan, mutta myös populaarikulttuurista tuttuun kuvastoon. Teosten yhteiset juuret ulottuvat vanhaan saksalaiseen ja alankomaiseen taiteeseen, kuten Albrecht Dürerin etsauksiin, luonnontieteellisiin piirroksiin, Rembrandtin salaperäiseen valohämyyn, Goyan Sodan kauhuihin, miksei myös surrealismiin ja kauhuelokuvien jännitteisiin tunnelmiin.

Akseli Gallen-Kallelan Kuollut Lemminkäinen (1896) ja Sverre Mallingin huumeiden yliannostukseen menehtynyttä rock-henkistä hahmoa kuvaava
Snowblind (2010) rinnastuvat molemmat Hans Holbein nuoremman teokseen Kuolleen Kristuksen ruumis haudassa (1520–1522). Ne näyttäytyvät
myös toistensa ilmettyinä peilikuvina.

Odd Nerdrum: Tourette, 2011.

Vanitas-maalausten perinne ja kuoleman tanssit kulkevat elämän suurina kysymyksinä teoksesta ja vuosisadasta toiseen. Luurankohahmon voi nähdä erilaisissa tilanteissa niin Louis Moen kuin Hugo Simbergin teoksissa ja pääkallon löytää yhtä hyvin Axel Gallénin Pariisin työpöydältä kuin Jarmo Mäkilän maalauksen bandidos-miehen kädestä.

Odd Nerdrumin teoksissa on salaperäinen tunnelma ja rembrandtmainen valohämy. Pysähtyneisiin maisemiin sijoitetut lihalliset hahmot liikkuvat toden ja epätoden rajatilassa.

Ajan ja ikuisuuden kysymyksiä

Vuosisadan vaihteen taiteessa katseet kääntyivät sisäisiin maailmoihin. Teollistuminen alkoi näyttää kääntöpuolensa ja taiteilijat kaipasivat henkisempien arvojen sekä alkuperäisyyden äärelle. Omana aikanamme ympäristökatastrofin uhka on jatkuvasti läsnä. Toisaalta uhka voi kummuta myös sisältäpäin, alitajunnasta ja tiedostamattomasta. Tuttu muuttuu vieraaksi, torjutut muistot härnäävät mielen rajamailla, minuus häilyy.

Taide ja sen kokeminen ovat aina suhteessa aikaansa, sen kuvastoon ja keskusteluihin. Samalla ajattomat kysymykset ovat taiteen peruskysymyksiä. Vuosisadanvaihteessa taide oli väline esoterian, pyhän, tuonpuoleisen tai maailmojen välisen käsittelyyn ja tavoitteluun. Myös nykyään taide voi toimia tapana puhua siitä, mitä on sanoin vaikea tavoittaa.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan FT Juha-Heikki Tihisen artikkeli Tummaa ja tummempaa – synkät sisarukset.
TummaaJaTummempaa

Akseli Gallen-Kallela: Kuollut Lemminkäinen, 1896. Öljymaalaus. Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Tuukka Uusitalo

Norjan suurlähetystö on tukenut näyttelyä.

Jenni Tieaho: Musta joutsen

Musta joutsen ja muita kummia näkyjä

Tarvaspään piha-alueelle sijoittuva Musta joutsen on Jenni Tieahon taiteilijajuhlavuoden näyttely. Tieaho on toiminut kuvataiteilijana kaksikymmentä vuotta. Näyttely koostuu kahdeksasta Tieahon viime vuosina valmistuneesta teoksesta.

Unenomaista maailmaa rakentavien teosten aiheina ovat joutsenveneet ja ihmiseläin-hahmot. Niissä on käytetty pääasiassa luonnonmateriaaleja, kuten puuta, tervattua pajua ja Suomen luonnonkasvien osia.

Musta joutsen ja veneenhahmoinen joutsen

Tieahon työskentelyn lähtökohdat ovat suomalaisessa mytologiassa ja myyttisessä metsätarustossa. Taiteilijalle luonto on kuin kansalaisuus, oma kieli, kaiho ja kumppanuus. Luonnon kokemuksen äärellä on mahdollista muodostaa käsitystä ajasta, rajasta, hyvästä ja pahasta.

Joutsenen hahmoon liittyy paljon symboliikkaa, uskomuksia ja myyttejä. Itämerensuomalaisten heimojen muinaisissa uskomuksissa joutsenen ajateltiin olevan ihmisestä rikottu linnuksi. Sen uskottiin olevan yhteydessä eri maailmojen välillä, eikä sitä saanut vahingoittaa. Kalevalassa Tuonelan mustassa joessa ui joutsen, jota pyytämään lähtiessään Lemminkäinen menettää henkensä. Kaikki joutsenet eivät ole valkoisia. Eurooppalaiset näkivät mustia joutsenia ensi kertaa Australiassa vuonna 1697.

’Musta joutsen’ on myös matemaatikko Nassim Nicholas Talebin luoma käsite, joka kuvaa hyvin epätodennäköistä tapahtumaa, joka ei ole ennustettava, mutta jolla on valtava vaikutus.

Näyttelyssä pajunvitsaksista kaariksi rakentuvat joutsenveneet näyttäytyvät Mustan joutsenen hahmoina.

Unihevoset ja Merihevoset

Joutsenten lisäksi näyttelyssä on hevoshahmoja, jotka rakentuvat puupunoksista ja maitohorsman syysvillasta. Vaalea materiaali liittää hevosenpäihin puhtauden ja hyvän onnen tuojan merkityksiä. Hevosen symboliikka on moninainen. Se on vapauden vertauskuva ja silta alitajuntaan. Taruolentona merihevonen elää kaikissa elementeissä, maalla, vedessä, tulessa ja ilmassa. Se symboloi uskollisuutta ja mystistä voimaa.

Tieahon ihmiseläinhahmoissa ihminen saa eläimen aistit ja eläin ihmisen älyn. Hevosihmishahmo edustaa tietoisen ja vaistonvaraisen sulautumista täydellisesti yhteen.

 

 

Jenni Tieaho (s.1969) asuu ja työskentelee Siuntiossa. Hän on pitänyt säännöllisesti näyttelyitä vuodesta 1997 lähtien. Tieahon teoksia on lukuisissa kokoelmissa mm. Suomen valtion ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa. Tieaho on tehnyt Helsingin Korkeasaareen julkisen taideteoksen Jylhyys Hiidenhirvi.

Musta joutsen -näyttelyä ovat tukeneet: Suomen Kulttuurirahasto (Eeva Rauhankallion rahasto), Taiteen edistämiskeskus ja Espoon kaupunki.

                         

Tie arvoelämään – Aleksanteri Ahola-Valo

Kuinka ihmisestä tulee ihminen? Kuinka voi säilyttää toimintakykynsä ja ihmisyytensä myös poikkeusoloissa?

Aleksanteri Ahola-Valo: Alin vaakuva, 1946, guassi. Valola-säätiö. Kuva: Jouni Kiiskinen

Näihin vastaamiseen voi löytyä vihjeitä taiteilija ja kasvatustieteen kunniatohtori Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) elämäntarinasta ja tuhansista taideteoksista sekä taideteoista. Ahola-Valon elämä oli vaiherikas ja siitä riittäisi monta tarinaa kerrottavaksi. Tässä näyttelyssä hahmotetaan kuvaa hänen kasvatusajattelustaan ja maailmankatsomuksestaan.

Mukana olevat Akseli Gallen-Kallelan teokset asettuvat ihmettelevään vuoropuheluun ihmisyyden äärelle. Aleksanteri Ahola-Valo tapasi Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspäässä vuonna 1930.

 

Valoa kohti

Laatokan Karjalassa ja Inkerinmaalla lapsuutensa viettänyt Aleksanteri Ahola-Valo (1900-1997) oli suomalaisen kuvataiteen kentän sivullinen. Hän eli suuren osan elämästään nykyisen Suomen rajojen ulkopuolella: Venäjällä, Neuvosto-Venäjällä, Neuvostoliitossa ja lopulta myös Ruotsissa. Uusien valtiorajojen piirtyessä ja asuinpaikan vaihtuessa Ahola-Valo ajautui usein epäluulojen kohteeksi ja jopa vangituksi. Hän joutui pakenemaan vainoja ja mahdottomiksi käyneitä olosuhteita. Taide kulki osana elämäntapaa kaikkialle: se auttoi löytämään yhteyksiä ihmisiin ja hankkimaan myös elantoa.

Järkyttävät kokemukset Venäjän vallankumouksen alla ja kaikkialla väijynyt väkivalta ohjasivat nuoren ”Alin” valitsemaan elämälleen suunnan kohti hyvää tai ainakin parempaa tulevaisuutta. Tätä hän toivoi luovansa taiteellaan ja keksinnöillään myös kaikille muille ihmisille.

Kokemukset lasten yhteisöllisestä voimannäytöstä, omatoimikoulusta, ja toisaalta aikuisten elämäntapojen rapistumisesta ohjasivat Alin jo varhain lapsuudessa valistuksen ja kasvatuksen

Aleksanteri Ahola-Valo helleasussa, kuvamanipulaatio 1921. Valola-säätiö. Kuva: Jouni Kiiskinen

poluille etsimään muutoksen avaimia. Toimeliaisuuden ja terveyden edistämisen tueksi syntyi sittemmin ”toiminnan ohjaamisen välineitä”, jotka lopulta muodostivat olennaisen osan Ahola-Valon omakohtaista menetelmää ja tiedettä evohomologiaa.

Aleksanteri Ahola-Valon taiteen kautta piirtyvä henkilökohtainen tie arvoelämään on osoitus kasvatuksen ja luovuuden voimasta, ja toisaalta ihmisyysprojektin keskeneräisyydestä.

 

Näyttelyn kuraattorina on toiminut taiteen tohtori Jouni Kiiskinen, jonka kuvataidekasvatuksen alaan kuuluva väitöskirja Visuaalinen tie arvoelämään. Aleksanteri Ahola-Valon itsekasvatuksen menetelmä ja etiikka (2011) käsittelee evohomologiaa.

 

Yhteistyössä: Valola-säätiö, Elpo ry

Suomen kulttuurirahasto on tukenut kuraattori Jouni Kiiskisen työskentelyä.

Sielun silmä

Okkultismi ja esoteeriset liikkeet nousivat ennennäkemättömään suosioon 1800-luvun lopulla. Taiteilijat innostuivat spiritualismista, teosofiasta ja psyykkisten ilmiöiden tutkimuksesta, jota myöhemmin alettiin kutsua parapsykologiaksi.

Selvänäköisyydestä (ransk. clairvoyance) tuli yksi ajan kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavanomaisesti näkymättömiksi jääviä tasoja. Taiteilijat alkoivat kuvata itseään, ystäviään ja ihailemiaan mestareita yliaistillisina näkijöinä.

Näyttely keskittyy erityisesti vuosisadanvaihteen taiteeseen. Akseli Gallen-Kallelan lisäksi näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Pekka Halonen, Hugo Simberg, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff, Sigrid af Forselles ja Sigurd Wettenhovi-Aspa. Mukana on myös myöhemmin 1900-luvulla tehtyjä teoksia muun muassa Ester Heleniukselta ja Eemu Myntiltä sekä nykytaiteilija Veli Granölta.

 

Näyttelyn kuraattorina on toiminut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen, jonka väitöstutkimukseen näyttely pääosin pohjautuu.

Yhteistyössä: Uuden etsijät

 

 

Kalevala, toisin sanoen

Suomen kansalliseepoksenKalevalan, tarinat kiehtoivat taiteilija Akseli Gallen-Kallelaa läpi hänen elämänsä.  

Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, ajoittamaton. Gallen-Kallelan Museo. Kuva: GKM / Jukka Paavola.

Jotkin Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset maalaukset on nostettu kansallisiksi merkkiteoksiksi. Kalevala, toisin sanoen -näyttely pyrkii nostamaan esiin toisia aiheita ja teoksia: kesken jääneitä töitä, luonnoksia, henkilöhahmoja sekä niiden erilaisia puolia ja etenkin Kalevalan naishahmoja.  

Elias Lönnrot kokosi Kalevalan Suomen vanhoista runoista 170 vuotta sitten. Kalevalan tarinat sisältävät aineksia monista eri kulttuureista ja myyteistä. Mitä annettavaa Kalevalalla voi olla nykyajan ihmisille? 

Tarinankerrontaa ympäri maailman 

Suullisessa perinteessä kulttuurivaikutteet ovat aina liikkuneet ja tarinat eläneet siirtyessään kertojalta toiselle. Näyttelyssä Kalevala rinnastuu maailman tarinaperinteisiin. Kalevalassa on vaikutteita ja yhtäläisiä piirteitä monien muiden eeposten kanssa, kulkeutuivathan tarinat esimerkiksi kauppiaiden mukana. 

Museon väki on astunut hetkeksi Lönnrotin töppösiin ja kerännyt nykyihmisiltä tarinoita yhteistyössä Sellon kirjaston kanssa. Nykyään ihmisten liikkuvuus on nopeampaa kuin aiemmin, ja Suomessa puhutaan useita eri kieliperheisiin kuuluvia kieliä. Tarinakeruun tuloksena museossa voi kuulla vanhoja lauluja, runoja ja kertomuksia kymmenellä eri kielellä muun muassa liettuaksi, suomeksi, hindiksi ja arabiaksi. 

 

Tämän päivän lintukoto 

Nykytulkinnan näyttelyyn tuo lisäksi Espoon taiteilijakillan toteuttama installaatio Lintukoto. Se on 13 nykytaiteilijan yhteisteos, joka juhlistaa taiteilijakillan 10-vuotisuhlavuotta. Installaation tekijät ovat: Sirkku Ala-Harja, Nina Bask, Marja Blomster, Tapio Haapala, Esa Hyvärinen, Sanna Juujärvi-Bremer, Carita Maury, Mauno Mecklin, Tapio Nyyssönen, Anne Ovaska, Topi Ruotsalainen, Barbara Tieaho, Noora Ylipieti. 

Akseli Gallen-Kallela: Luonnos Kansallisteatterin freskoja varten, 1928. Gallen-Kallelan Museo. Kuva: GKM / Jukka Paavola.