Gallen-Kallelan Museon nykytaiteen näyttelyiden sarja jatkuu Antti Tantun (s. 1963) näyttelyllä. Tanttu on ansioitunut taidegraafikko, joka yhdistää teoksissaan puupiirroksen ja sekatekniikan menetelmiä. Käsityöläisyyttä ja materiaalien erityispiirteitä kunnioittava työskentelytapa näyttäytyy taiteilijalle hitaudessaan nautinnollisena vastineena nykypäivän hiiren klikkauksille.
Tantun teosten teemat liittyvät ihmisenä olemisen kysymyksiin ja tunnetiloihin. Teosten keskiössä ovat puoliksi esittävät, puoliksi varjomaiset ihmisolennot. Määrittelemättömään maisemaan sijoittuvat hahmot tulevat usein katsojan mittakaavaan. Taiteilija itse tunnustaa keskeiseksi aiheekseen yksinäisyyden sen myönteisissä ja alakuloisissa vivahteissaan.
Näyttelyssä nähdään Tantun graafisten teosten lisäksi akvarelleja ja videoteoksia, joista uusin tältä vuodelta. Rinnastus Tantun ja Gallen-Kallelan taiteen välillä syntyy erityisesti taidegrafiikan kautta. Gallen-Kallela oli yksi Suomen ensimmäisistä taidegraafikoista – utelias materiaalien kokeilija ja tummien tunnelmien kuvaaja hänkin.
Gallen-Kallelan Museo julkaisee näyttelystä teoksen Kuvan paino – Antti Tanttu Tarvaspään vieraana, jossa on runsaasti Tantun teoskuvia vuosilta 2010-2014 sekä Gallen-Kallelan valikoituja grafiikankuvia.
Antti Tanttu kertoo näyttelystään su 14.9., 12.10. ja 1.2.2015 klo 13. Museolipulla.