Jarmo Mäkilä: Bandidos, 2019. öljymaalaus 203x151cm. Kuva: Jouko Vatanen tmi

Näyttely on aikarajat ylittävä kuuden suomalaisen ja norjalaisen taiteilijan kohtaaminen. Akseli Gallen-Kallela saa vieraikseen, Sverre Mallingin (s. 1977), Louis Moen (1857–1945), Jarmo Mäkilän (s. 1952), Odd Nerdrumin (s. 1944) ja Hugo Simbergin (1873–1917).

Cornelius Jakhelln & Tvisyn on toteuttanut näyttelyyn ääniteoksen.

Myytit, unenomaiset näyt ja alitajunnasta kumpuavat kuvat sekä toisaalta figuratiivinen ilmaisutapa ja tekninen taituruus yhdistävät näyttelyn taiteilijoita. Vuosisadanvaihteen symbolismi rinnastuu nykytaiteilijoiden pohdintoihin elämästä ja katoavaisuudesta.

Mikä yhdistää ja mikä erottaa meitä nyt ja sata vuotta sitten?

Näkyjä historian ja ihmismielen uumenista

Uudessa näyttelyssä nykyteokset asettuvat symbolismin jatkumoon. Se jatkaa kesällä 2019 suursuosion saavuttaneen Sielun silmä -näyttelyn hengessä linkittäen ajankohtaisen, symbolismia ja esoteriaa kohtaan tunnetun kiinnostuksen ja tutkimuksen nykyaikaan. Näyttelyn teoksissa on runsaasti viittauksia taidehistoriaan, mutta myös populaarikulttuurista tuttuun kuvastoon. Teosten yhteiset juuret ulottuvat vanhaan saksalaiseen ja alankomaiseen taiteeseen, kuten Albrecht Dürerin etsauksiin, luonnontieteellisiin piirroksiin, Rembrandtin salaperäiseen valohämyyn, Goyan Sodan kauhuihin, miksei myös surrealismiin ja kauhuelokuvien jännitteisiin tunnelmiin.

Akseli Gallen-Kallelan Kuollut Lemminkäinen (1896) ja Sverre Mallingin huumeiden yliannostukseen menehtynyttä rock-henkistä hahmoa kuvaava
Snowblind (2010) rinnastuvat molemmat Hans Holbein nuoremman teokseen Kuolleen Kristuksen ruumis haudassa (1520–1522). Ne näyttäytyvät
myös toistensa ilmettyinä peilikuvina.

Odd Nerdrum: Tourette, 2011.

Vanitas-maalausten perinne ja kuoleman tanssit kulkevat elämän suurina kysymyksinä teoksesta ja vuosisadasta toiseen. Luurankohahmon voi nähdä erilaisissa tilanteissa niin Louis Moen kuin Hugo Simbergin teoksissa ja pääkallon löytää yhtä hyvin Axel Gallénin Pariisin työpöydältä kuin Jarmo Mäkilän maalauksen bandidos-miehen kädestä.

Odd Nerdrumin teoksissa on salaperäinen tunnelma ja rembrandtmainen valohämy. Pysähtyneisiin maisemiin sijoitetut lihalliset hahmot liikkuvat toden ja epätoden rajatilassa.

Ajan ja ikuisuuden kysymyksiä

Vuosisadan vaihteen taiteessa katseet kääntyivät sisäisiin maailmoihin. Teollistuminen alkoi näyttää kääntöpuolensa ja taiteilijat kaipasivat henkisempien arvojen sekä alkuperäisyyden äärelle. Omana aikanamme ympäristökatastrofin uhka on jatkuvasti läsnä. Toisaalta uhka voi kummuta myös sisältäpäin, alitajunnasta ja tiedostamattomasta. Tuttu muuttuu vieraaksi, torjutut muistot härnäävät mielen rajamailla, minuus häilyy.

Taide ja sen kokeminen ovat aina suhteessa aikaansa, sen kuvastoon ja keskusteluihin. Samalla ajattomat kysymykset ovat taiteen peruskysymyksiä. Vuosisadanvaihteessa taide oli väline esoterian, pyhän, tuonpuoleisen tai maailmojen välisen käsittelyyn ja tavoitteluun. Myös nykyään taide voi toimia tapana puhua siitä, mitä on sanoin vaikea tavoittaa.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan FT Juha-Heikki Tihisen artikkeli Tummaa ja tummempaa – synkät sisarukset.
TummaaJaTummempaa

Akseli Gallen-Kallela: Kuollut Lemminkäinen, 1896. Öljymaalaus. Gallen-Kallelan Museo. Kuva: Tuukka Uusitalo

Norjan suurlähetystö on tukenut näyttelyä.

Nähdäksesi lehdistökuvat, kirjaudu ensin sisään sivustolle.