Okkultismi ja esoteeriset liikkeet nousivat ennennäkemättömään suosioon 1800-luvun lopulla. Taiteilijat innostuivat spiritualismista, teosofiasta ja psyykkisten ilmiöiden tutkimuksesta, jota myöhemmin alettiin kutsua parapsykologiaksi.
Selvänäköisyydestä (ransk. clairvoyance) tuli yksi ajan kiehtovimmista puheenaiheista. Monet uskoivat, että kuudennen aistin ja sielun sisäisten silmien avulla saattoi havaita todellisuuden hienojakoisempia, tavanomaisesti näkymättömiksi jääviä tasoja. Taiteilijat alkoivat kuvata itseään, ystäviään ja ihailemiaan mestareita yliaistillisina näkijöinä.
Näyttely keskittyy erityisesti vuosisadanvaihteen taiteeseen. Akseli Gallen-Kallelan lisäksi näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Pekka Halonen, Hugo Simberg, Beda Stjernschantz, Ellen Thesleff, Sigrid af Forselles ja Sigurd Wettenhovi-Aspa. Mukana on myös myöhemmin 1900-luvulla tehtyjä teoksia muun muassa Ester Heleniukselta ja Eemu Myntiltä sekä nykytaiteilija Veli Granölta.
Näyttelyn kuraattorina on toiminut taiteen- ja uskonnontutkija Nina Kokkinen, jonka väitöstutkimukseen näyttely pääosin pohjautuu.

Yhteistyössä: Uuden etsijät
Nähdäksesi lehdistökuvat, kirjaudu ensin sisään sivustolle.